Päivä käynnistyi lastenorkesterilla, keskusteluilla, yhteislauluilla ja ilmakitaransoiton SM-kisoilla. Työväen Musiikkitapahtuman ilmaisalueella sijaitsevat ohjelmanumerot saivat etenkin paikalliset pysähtymään Myllysaaren museon pihamaalla nauttimassa kulttuurista ja monipuolisesta ohjelmasta.

Sananvapauden lavalla kuultiin muun muassa Päivi Hirvosen reipasta viulusoitantaa ja illan päätteeksi Elsi Sloan sekä Saarisalo. Jylhävaarassa tunnelmaa loivat GeriaTrio ja Leija Lautamaja feat. PK Keränen. Näillä lavoilla musiikkia ei vain kuunneltu vaan se myös tunnettiin, kun ilmassa väreili niin korkealle kohoavia nuotteja, että yleisö sai kylmiä väreitä, sekä bassoa, jonka tunsi aina tehdasalueen kiviseinissä asti. Esitykset olivat yhtä aikaa yllätyksellisiä, rohkeita ja täysin omannäköisiä.

Paperitorilla tunnelma kasvoi iltaa kohti. Komiat keräsivät suuren yleisön, ja heidän esiintymisensä oli yksi päivän odotetuimmista. Sekä Komioiden että myöhemmin esiintyneen Jaakko Kullan keikoille alaikäiset pääsivät maksutta, mikä toi paikalle runsaasti nuoria festivaalikävijöitä kokemaan livemusiikkia.
Yksi illan kohokohdista oli Paperitorilla nähty Miljoonasateen 40-vuotisjuhlakonsertti. Legendaarinen yhtye juhlisti pitkää uraansa erikoiskeikalla, jota ei nähdä missään muualla. Jarkko Martikainen nousi lavalle Miljoonasateen vieraaksi, ja ainutlaatuinen yhteisesiintyminen teki juhlakeikasta yhden festivaalin ikimuistoisimmista hetkistä. Yhtä valloittava oli Miljoonasateen jälkeen lavalle noussut Meiju Suvas, jonka repertuaari koostui yleisön rakastamista hiteistä.

Teollisuusliiton Salakapakka oli koko illan ajan yksi festivaalin kuumimmista esiintymispaikoista. Liisa Akimof & Yökerho käynnisti illan vahvasti, minkä jälkeen Jaakko Kulta täytti Salakapakan ääriään myöten. Tunnelma jatkui yhtä tiiviinä Viikatteen noustessa lavalle ja 30-vuotisjuhlavuosi oli saanut yhtyeen pukeutumaan vaaleanpunaiseen. Yön päätti energinen Saa Kiljua, joka piti juhlakansan liikkeessä festivaalipäivän viimeisille tunneille.

Lauantai osoitti jälleen Työväen Musiikkitapahtuman vahvuuden: saman päivän aikana yleisö pääsi kokemaan yhteiskunnallisia keskusteluja, yhteislaulua, tanssia, kansanmusiikkia, vaihtoehtorockia, juhlakonsertteja ja raskasta rockia. Tihkusade jäi sivuosaan, kun kävijät loivat yhdessä päivän, joka jää mieleen ennen kaikkea musiikista, kohtaamisista ja ainutlaatuisista festivaalihetkistä.
