Virallisissa avajaisissa Sananvapauden lavalla penkit olivat vähällä loppua kesken, kun niin paikalliset kuin kauempaakin saapuneet festivaalivieraat kokoontuivat käynnistämään viikonlopun yhdessä. Valkeakosken kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joni Kumlander toi kaupungin tervehdyksen, jonka lisäksi tunnelmasta vastasivat Valkeakosken Soittokunta sekä Paleface & Laulava Unioni.

Ilmaisalueella päivän ohjelma tarjosi musiikin lisäksi ajatuksia herättäviä kohtaamisia. TSL:n kuratoimassa Harmonia-kokonaisuudessa musiikki ja yhteiskunnallinen keskustelu kulkivat käsi kädessä. Päivän avasi orgaanista poppia, bluesia ja soulia yhdistelevä Pimu, jonka jälkeen lavalle nousivat Juurakko feat. Paleface. Yleisö sai kuulla ainutlaatuisen yhdistelmän vahvoja lauluharmonioita, kansanmusiikkivaikutteita ja kantaaottavaa raplyriikkaa. Esiintymisten lomassa keskusteltiin osallistavuudesta, musiikin yhteiskunnallisesta merkityksestä sekä TSL:n Sataa lunta -teoksen teemoista.
Perjantain ilmaisohjelmassa kuultiin myös Riihi Säätiön Uusi Työväenlaulu -klubi, jossa esiteltiin viime vuoden Rauhanlaulu-kilpailun palkittuja sävellyksiä. Lavalle nousivat Tikli, James-J ja Harri Nyman, joiden kappaleet muistuttivat työväenlauluperinteen elävän vahvasti myös nykypäivässä.
Illan edetessä yleisö pääsi itsekin ääneen Koski-Karaokessa, jossa tunnelma nousi yhteislaulun siivittämänä korkealle. Yön jatkuessa juhlat jatkuivat Willamomafian energisissä jatkobileissä.

Paperitorin päälavalla nähtiin päivän aikana nimekäs kattaus kotimaisia huippuartisteja. Antti Paalanen avasi illan omaleimaisella ja voimakkaalla ilmaisullaan, Diandra hurmasi yleisön vahvalla tulkinnallaan ja Erja Lyytinen osoitti jälleen, miksi häntä pidetään suomalaisen bluesin kärkinimenä. Illan näyttävä päätös nähtiin, kun Linda Lampenius ja Pete Parkkonen toivat lavalle UMK-voittokappaleensa Liekinheitin. Virtuoosimainen viulunsoitto, tarttuvat popmelodiat ja näyttävä lavaesiintyminen saivat festivaaliyleisön laulamaan ja tanssimaan mukana.

Myös Salakapakassa tunnelma pysyi tiiviinä koko illan. Lavalla esiintyivät Misha, ruotsalainen Velvet Moon sekä vaihtoehtometallin kärkinimiin noussut Luna Kills, joiden keikat kokosivat oman uskollisen yleisönsä festivaalin intiimimpään konserttitilaan.
Työväen Musiikkitapahtuman perjantai osoitti jälleen festivaalin vahvuuden: saman päivän aikana mahtuivat rinnakkain puhallinmusiikki, työväenlaulut, blues, rap, raskas rock, yhteiskunnallinen keskustelu ja yhteislaulu. Viikonloppu käynnistyi lämpimässä tunnelmassa, ja festivaaliväki jatkaa juhlintaa lauantain monipuolisen ohjelman parissa.
Seuraavien päivien ohjelmaa voi tutustua täällä ja jos liput myy tiketti.fi
