Skip to content

KIRJASLAMMEN TANSSILAVALLA LA 6.6.2026

Tänä vuonna jazzin rantautumisesta Suomeen tulee kuluneeksi 100 vuotta, jonka kunniaksi tämän vuoden Kirjazz & Blues tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy!

 

Kirjaslammen tanssilavan miljöössä Valkeakoskella järjestettävä Kirjazz & Blues -minifestivaali tarjoaa kesäkuun alussa herkkua rytmimusiikin ystäville nyt jo 17. kertaa. Jazzin, bluesin ja rytmimusiikin ystävien korvia hellivät Elias Nieminen Ensemble, 
Liza & The Black Hats sekä vielä julkaisematon esiintyjä.

Elias Nieminen Ensemble

Elias Nieminen Ensemble (ENE) soittaa elokuvallista indie-jazzia isolla, ammattimuusikoista koostuvalla bändillä. Helsingin Pop & Jazz Konservatorilla alkunsa saanut, aiemmin lähinnä instrumentaalimusiikkia soittanut yhtye uusiutuu nyt keskittymällä rumpali-säveltäjä Niemisen kirjoittamaan ja solisti Viivi Rättyän tulkitsemaan voimakkaaseen laulumusiikkiin. Yhtyeen monipuolinen instrumenttivalikoima jousi- ja puhallinsektioineen mahdollistaa ainutlaatuisen tyylin, joka yhdistelee genrejä häpeilemättä. Yhtyeen keikkoja on kiitelty spektaakkelimaisiksi.

ENE:n debyyttialbumi Wave (2022) sai suitsutusta mm. Jazzrytmit-lehdessä. Syksyllä 2026 julkaistavalla uudella albumilla tavoitellaan kuitenkin laajempia indie- ja taidemusiikin yleisöjä, kun Viivi Rättyä rooli yhtyeen laulusolistina kasvaa. Jazzista yhä kauemmas ajautuva musiikillinen tyyli liehittelee vuoroin elokuvamusiikkia, bluesia, poppia ja klassisista musiikkia ikivihreine melodioineen. Tekstit käsittelevät nykyajan kiperiä aiheita muun muassa post-apokalyptisen maailman ja unenomaisten näkyjen kautta. Tekstejä ja musiikkia on kuvailtu jopa taistolaisiksi.

Liza & The Black Hats 

Liza and The Black Hats on kansainvälinen bluesyhtye, joka yhdistää perinteisen bluesin syvät juuret tuoreeseen sielukkaaseen energiaan. Yhtyeen keulahahmonaloistaa ukrainalainen laulaja Liza Babina, jonka vahva ääni vie kuulijan toiseen maailmaan. The Black Hats -kokoonpanossa vaikuttavat amerikkalais-portugalilainen huuliharppuvirtuoosi John Graham sekä suomalainen kitaristi Antti Silkelä, jonka taiturimainen fingerstyle soitto ammentaa vaikutteita Delta bluesista ja southern rockista. Tämän vahvan perustan kruunaa Ande Niemi, joka takoo kontrabassollaan yhtyeelle sykkivän rytmin. Yhdessä bändi luo akustista musiikkia, jossa tarttuvat melodiat ja vahva groove rikkovat perinteisen bluesin rajoja.

TULOSSA

Tulossa

ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY!

Elias Nieminen Ensemble

Liza & The Black Hats

TULOSSA

KIRJAZZ & BLUES 2026

Aika: Lauantai 6.6.2026

Paikka: Kirjaslammen Tanssilava, Hakalantie 6, Valkeakoski. (Hotelli Waltikan takana)

Lisätiedot: Työväen Musiikkitapahtuman tapahtumatoimisto, Tehtaankatu 5 A 1, 37600 Valkeakoski. info@musarit.fi, 040 525 7177.

AIKATAULUT JULKAISTAAN PIAN!

Aikataulu

16.00 Ovet

17.00
19.00 
21.00

Saavutettavuus: Kirjaslammen tanssilavalle on esteetön kulku ja pysäköintipaikat. Lähellä sijaitsevassa uimalassa on esteetön WC.

Yhteistyössä:

Valkeakosken kulttuuripalvelut