Skip to content

Työväen Musiikkitapahtuman lauantai yhdisti yhteiskunnalliset keskustelut, nousevat nimet ja juhlakonsertit

Työväen Musiikkitapahtuman lauantai tarjosi festivaalivieraille elämyksiä aamupäivästä pitkälle yöhön.

Päivä käynnistyi lastenorkesterilla, keskusteluilla, yhteislauluilla ja ilmakitaransoiton SM-kisoilla. Työväen Musiikkitapahtuman ilmaisalueella sijaitsevat ohjelmanumerot saivat etenkin paikalliset pysähtymään Myllysaaren museon pihamaalla nauttimassa kulttuurista ja monipuolisesta ohjelmasta.

Ilmakitaransoiton slogan on ”Make air, not war!” Kilpailun voitti Äippä eli oikealta nimeltään Eliisa Erävalo. Kuvaaja Matti Ylönen

Sananvapauden lavalla kuultiin muun muassa Päivi Hirvosen reipasta viulusoitantaa ja illan päätteeksi Elsi Sloan and Saarisalo. Jylhävaarassa tunnelmaa loivat GeriaTrio and Leija Lautamaja feat. PK Keränen. Näillä lavoilla musiikkia ei vain kuunneltu vaan se myös tunnettiin, kun ilmassa väreili niin korkealle kohoavia nuotteja, että yleisö sai kylmiä väreitä, sekä bassoa, jonka tunsi aina tehdasalueen kiviseinissä asti. Esitykset olivat yhtä aikaa yllätyksellisiä, rohkeita ja täysin omannäköis.

Sade ei haitannut yleisöä kun Komiat esiintyivät. Kuvaaja Teemu Syrjänen.

Paperitorilla tunnelma kasvoi iltaa kohti. Komiat keräsivät suuren yleisön, ja heidän esiintymisensä oli yksi päivän odotetuimmista. Sekä Komioiden että myöhemmin esiintyneen Jaakko Kullan keikoille alaikäiset pääsivät maksutta, mikä toi paikalle runsaasti nuoria festivaalikävijöitä kokemaan livemusiikkia. 

Yksi illan kohokohdista oli Paperitorilla nähty Miljoonasateen 40-vuotisjuhlakonsertti. Legendaarinen yhtye juhlisti pitkää uraansa erikoiskeikalla, jota ei nähdä missään muualla. Jarkko Martikainen nousi lavalle Miljoonasateen vieraaksi, ja ainutlaatuinen yhteisesiintyminen teki juhlakeikasta yhden festivaalin ikimuistoisimmista hetkistä. Yhtä valloittava oli Miljoonasateen jälkeen lavalle noussut Meiju Suvas, jonka repertuaari koostui yleisön rakastamista hiteistä.

Miljoonasade vietti juhlavuottaan erikoiskeikalla Valkeakoskella. Kuvaaja Teemu Syrjänen.

Teollisuusliiton Salakapakka oli koko illan ajan yksi festivaalin kuumimmista esiintymispaikoista. Liisa Akimof & Yökerho käynnisti illan vahvasti, minkä jälkeen Jaakko Kulta täytti Salakapakan ääriään myöten. Tunnelma jatkui yhtä tiiviinä Viikatteen noustessa lavalle ja 30-vuotisjuhlavuosi oli saanut yhtyeen pukeutumaan vaaleanpunaiseen. Yön päätti energinen Saa Kiljua, joka piti juhlakansan liikkeessä festivaalipäivän viimeisille tunneille. 

Viikate oli pukeutunut juhlavuotensa kunniaksi vaaleanpunaiseen. Kuvaaja Jarno Sairiala.

Lauantai osoitti jälleen Työväen Musiikkitapahtuman vahvuuden: saman päivän aikana yleisö pääsi kokemaan yhteiskunnallisia keskusteluja, yhteislaulua, tanssia, kansanmusiikkia, vaihtoehtorockia, juhlakonsertteja ja raskasta rockia. Tihkusade jäi sivuosaan, kun kävijät loivat yhdessä päivän, joka jää mieleen ennen kaikkea musiikista, kohtaamisista ja ainutlaatuisista festivaalihetkistä. 

LISÄÄ UUTISIA

Tanssiessa liehuvia takatukkia, Liekinheitin ja rauhanlauluja – Työväen Musiikkitapahtuman perjantai käynnistyi vahvasti

Työväen Musiikkitapahtuma keräsi perjantaina Myllysaaren alueelle runsaan joukon musiikin ystäviä. Päivän aikana nautittiin niin juhlavista avajaisista, yhteiskunnallisista keskusteluista, työväenlauluista kuin loppuillan riehakkaista keikoistakin.

Työväen Musiikkitapahtuma aukesi yhteislaululla ja koskilaisjuuria juhlistavilla konserteilla

Valkeakoskella käynnistyi torstaina nelipäiväinen Työväen Musiikkitapahtuma 2026. Festivaalin avauspäivä kokosi yleisöä nauttimaan niin yhteislaulusta kuin koskilaisjuurisia artisteja esittelevästä ohjelmasta.

Työväen Musiikkitapahtuma tarjoaa elämyksiä koko perheelle – ohjelmassa UMK-tähtiä, lastenkonsertteja ja ilmakitaran SM-kisat

Työväen Musiikkitapahtuma tarjoaa tänä kesänä runsaasti ohjelmaa myös lapsiperheille. Tapahtuma-alueelle pääsee maksutta alle 18-vuotiaat ikärajattomien konserttien ajaksi, ja ohjelmassa riittää elämyksiä aina UMK-artisteista lastenkonsertteihin, taikuriesityksiin ja ilmakitaransoittoon. 

Tuoreet Tangokuninkaalliset esiintyvät ensimmäistä kertaa yhdessä Kirjaslammen tanssilavalla

Vuoden 2026 Tangokuninkaalliset Raija Mäntyniemi ja Juho Punkeri nähdään ensimmäistä kertaa yhteisellä tanssilavakeikallaan Valkeakosken Kirjaslammen tanssilavalla torstaina 16. heinäkuuta.

Jazzin 100 vuotta juhlistetaan Kirjazz & Blues -ilmaisfestivaalilla

Jazz rantautui Suomeen 1920-luvulla höyrylaiva Andanian mukana, ja tänä vuonna suomalaisen jazzin historiassa tulee täyteen merkittävä merkkipaalu: sata vuotta rytmejä, tanssia ja uusia musiikillisia suuntia. Valkeakoskella juhlavuotta vietetään tunnelmallisessa miljöössä, kun Kirjazz & Blues järjestetään jo 17. kerran Kirjaslammen tanssilavalla lauantaina 6.6.2026.  Tämän vuoden juhlan kunniaksi tapahtumaan on vapaa pääsy. Kirjazz & Blues toteutetaan yhteistyössä Valkeakosken Kulttuuripalveluiden kanssa.