Skip to content

Tanssiessa liehuvia takatukkia, Liekinheitin ja rauhanlauluja – Työväen Musiikkitapahtuman perjantai käynnistyi vahvasti

Työväen Musiikkitapahtuma keräsi perjantaina Myllysaaren alueelle runsaan joukon musiikin ystäviä. Päivän aikana nautittiin niin juhlavista avajaisista, yhteiskunnallisista keskusteluista, työväenlauluista kuin loppuillan riehakkaista keikoistakin.

Virallisissa avajaisissa Sananvapauden lavalla penkit olivat vähällä loppua kesken, kun niin paikalliset kuin kauempaakin saapuneet festivaalivieraat kokoontuivat käynnistämään viikonlopun yhdessä. Valkeakosken kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joni Kumlander toi kaupungin tervehdyksen, jonka lisäksi tunnelmasta vastasivat Valkeakosken Soittokunta and Paleface & Laulava Unioni. 

Avajaisissa meinasi loppua penkit kesken. Kuvaaja Teemu Syrjänen.

Ilmaisalueella päivän ohjelma tarjosi musiikin lisäksi ajatuksia herättäviä kohtaamisia. TSL:n kuratoimassa Harmonia-kokonaisuudessa musiikki ja yhteiskunnallinen keskustelu kulkivat käsi kädessä. Päivän avasi orgaanista poppia, bluesia ja soulia yhdistelevä Pimu, jonka jälkeen lavalle nousivat Juurakko feat. Paleface. Yleisö sai kuulla ainutlaatuisen yhdistelmän vahvoja lauluharmonioita, kansanmusiikkivaikutteita ja kantaaottavaa raplyriikkaa. Esiintymisten lomassa keskusteltiin osallistavuudesta, musiikin yhteiskunnallisesta merkityksestä sekä TSL:n Sataa lunta -teoksen teemoista. 

Perjantain ilmaisohjelmassa kuultiin myös Riihi Säätiön Uusi Työväenlaulu -klubi, jossa esiteltiin viime vuoden Rauhanlaulu-kilpailun palkittuja sävellyksiä. Lavalle nousivat Tikli, James-J and Harri Nyman, joiden kappaleet muistuttivat työväenlauluperinteen elävän vahvasti myös nykypäivässä. 

Illan edetessä yleisö pääsi itsekin ääneen Koski-Karaokessa, jossa tunnelma nousi yhteislaulun siivittämänä korkealle. Yön jatkuessa juhlat jatkuivat Willamomafian energisissä jatkobileissä. 

Koski-Karaokessa yleisö pääsi itse parrasvaloihin. Kuvaaja Jarno Sairiala

Paperitorin päälavalla nähtiin päivän aikana nimekäs kattaus kotimaisia huippuartisteja. Antti Paalanen avasi illan omaleimaisella ja voimakkaalla ilmaisullaan, Diandra hurmasi yleisön vahvalla tulkinnallaan ja Erja Lyytinen osoitti jälleen, miksi häntä pidetään suomalaisen bluesin kärkinimenä. Illan näyttävä päätös nähtiin, kun Linda Lampenius ja Pete Parkkonen toivat lavalle UMK-voittokappaleensa Liekinheitin. Virtuoosimainen viulunsoitto, tarttuvat popmelodiat ja näyttävä lavaesiintyminen saivat festivaaliyleisön laulamaan ja tanssimaan mukana. 

Erja Lyytinen valloitti Valkeakosken. Kuvaaja Teemu Syrjänen

Myös Salakapakassa tunnelma pysyi tiiviinä koko illan. Lavalla esiintyivät Misha, ruotsalainen Velvet Moon sekä vaihtoehtometallin kärkinimiin noussut Luna Kills, joiden keikat kokosivat oman uskollisen yleisönsä festivaalin intiimimpään konserttitilaan. 

Työväen Musiikkitapahtuman perjantai osoitti jälleen festivaalin vahvuuden: saman päivän aikana mahtuivat rinnakkain puhallinmusiikki, työväenlaulut, blues, rap, raskas rock, yhteiskunnallinen keskustelu ja yhteislaulu. Viikonloppu käynnistyi lämpimässä tunnelmassa, ja festivaaliväki jatkaa juhlintaa lauantain monipuolisen ohjelman parissa. 

Seuraavien päivien ohjelmaa voi tutustua here ja jos liput myy tiketti.fi

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtuma aukesi yhteislaululla ja koskilaisjuuria juhlistavilla konserteilla

Valkeakoskella käynnistyi torstaina nelipäiväinen Työväen Musiikkitapahtuma 2026. Festivaalin avauspäivä kokosi yleisöä nauttimaan niin yhteislaulusta kuin koskilaisjuurisia artisteja esittelevästä ohjelmasta.

Työväen Musiikkitapahtuma tarjoaa elämyksiä koko perheelle – ohjelmassa UMK-tähtiä, lastenkonsertteja ja ilmakitaran SM-kisat

Työväen Musiikkitapahtuma tarjoaa tänä kesänä runsaasti ohjelmaa myös lapsiperheille. Tapahtuma-alueelle pääsee maksutta alle 18-vuotiaat ikärajattomien konserttien ajaksi, ja ohjelmassa riittää elämyksiä aina UMK-artisteista lastenkonsertteihin, taikuriesityksiin ja ilmakitaransoittoon. 

Tuoreet Tangokuninkaalliset esiintyvät ensimmäistä kertaa yhdessä Kirjaslammen tanssilavalla

Vuoden 2026 Tangokuninkaalliset Raija Mäntyniemi ja Juho Punkeri nähdään ensimmäistä kertaa yhteisellä tanssilavakeikallaan Valkeakosken Kirjaslammen tanssilavalla torstaina 16. heinäkuuta.

Jazzin 100 vuotta juhlistetaan Kirjazz & Blues -ilmaisfestivaalilla

Jazz rantautui Suomeen 1920-luvulla höyrylaiva Andanian mukana, ja tänä vuonna suomalaisen jazzin historiassa tulee täyteen merkittävä merkkipaalu: sata vuotta rytmejä, tanssia ja uusia musiikillisia suuntia. Valkeakoskella juhlavuotta vietetään tunnelmallisessa miljöössä, kun Kirjazz & Blues järjestetään jo 17. kerran Kirjaslammen tanssilavalla lauantaina 6.6.2026.  Tämän vuoden juhlan kunniaksi tapahtumaan on vapaa pääsy. Kirjazz & Blues toteutetaan yhteistyössä Valkeakosken Kulttuuripalveluiden kanssa. 

Uusia nousevia nimiä Työväen Musiikkitapahtumaan

Eturivin artisteista, työväenlauluista, yhteiskunnallisuudestaan, ja ikäystävällisyydestään tunnettu Työväen Musiikkitapahtuma saa uuden aallon urbaania energiaa vaihtoehtomusiikin monipuolisesta kattauksesta. Festivaalin uusien nousevien nimien joukosta löytyy, niin kosmisen R&B:n ja nu-funkin maailmasta ammentava Misha, kuin elokuvallisesta ja tunteikkaasta rockista tunnettu ruotsalainen Velvet Moon sekä poeettisen vaihtoehtopopin queer-artisti Elsi Sloan.