Skip to content

Vuokko Hovatta ja Sinikka Sokka lumosivat kuulijansa Työväen Musiikkitapahtumassa

Työväen Musiikkitapahtuma täyttyi perjantaina iloisista festarikävijöistä viileästä säästä huolimatta. Musiikillisia tähtihetkiä koettiin ainutkertaisessa Toverit herätkää -konsertissa, jolla juhlistettiin aiemmin päivällä julkistettua Timo Kalevi Forssin samannimistä teosta.

Konsertin solistit Vuokko Hovatta ja Sinikka Sokka saivat yleisönkin laulamaan mukana, ja väkeä riitti Puu-Salin teltan ulkopuolelle asti.
– On ihanaa laulaa näitä lauluja, joita on itse laulanut paljon sekä kuulla niitä toisen henkilön laulamina ja uusin sovituksin, Sinikka Sokka iloitsi.
Perjantaina vietettiin Työväen Musiikkitapahtuman virallisia avajaisia, joissa kehuttiin festivaalin monipuolista ohjelmatarjontaa. Iltapäivällä järjestettiin myös Hyvä johtajuus -arvokeskustelu, jossa keskustelijoina olivat mm. EVA:n johtaja Matti Apunen sekä Koneen muotoilujohtaja Anne Stenros. Keskustelussa peräänkuulutettiin motivoivaa ja mahdollistavaa johtamista, selkeää tavoitteenasettelua sekä itsensä johtamisen taitoa.
– Hierarkiajohtamisen aika on monessa työtehtävässä ohi, lausui SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.
Yleisön suosikki Jenni Vartiainen veti tunnelmallisen keikan, joka sai kädet heilumaan ilmassa musiikin tahdissa. Useampi kuin yksi pari antautui tanssin pyörteisiin herkän Minä sinua vaan -kappaleen tahdissa. Myös UMK-kilpailusta tuttu Shava keräsi festarikävijöiltä ylistyksen sanoja.
Festivaaliohjelmaa järjestettiin myös Valkeakosken keskustassa, sillä kansanmuusikko Emilia Lajusen fillarikiertue saapui kaupunkiin. Muusikko esiintyi kauppakeskus Koskikarassa poljettuaan aamulla 90 kilometriä Valkeakoskelle.
– On tosi hienoa, että musiikkia tuodaan myös festivaalialueen ulkopuolelle, ja kansanmusiikki on niin monipuolista, että sen piiristä löytyy myös kauppakeskukseen sopivaa materiaalia, pohti Lajunen.
Lisäksi lauantaina Kirjaslammen tanssilavalla vietettiin Paperibluesia, jonka intiimi ja herkkä tunnelma teki upeasti oikeutta Dave Lindholmin  sekä Ninni Poijärven & Mika Kuokkasen musiikille. Ilta huipentui Paperitorilla Teflon Brothersin sekä Asa & Bandin rap-keikkoihin, jotka saivat etenkin nuoremman festarikansan liikkeelle.

Tänään luvassa katusoittoa ja uusia lauluja

Festivaalilauantaina valokeilaan astuvat muun muassa Egotrippi, Viikate, Atomirotta, Pete Parkkonen, Aurora sekä Amadeus Lundberg. Lavalle nousee myös juutalaisespanjalaisia lauluja esittävän saksalaisduo Marcia:Bloomin keikka. Festivaalilla kuullaan myös hieno Punatukkaiselle tytölleni – Olavi Virta 100 vuotta -konsertti.
Lauantaina Työväen Musiikkitapahtumaan rantautuu aivan uusi ohjelmakokonaisuus Ekakerta – uusien laulujen festivaali, jonka pääosassa ovat vielä suurelle yleisölle tuntemattomat suomalaiset lauluntekijät sekä aiemmin julkaisemattomat laulut. Lavalla nähdään myös laulunteon kokeneempiakin konkareita Timo Kiiskisestä Heimo Hatakkaan ja Kaija Kärkisestä Heikki Saloon. Ekakerta-festivaali tarjoaa lauluntekijöille oivallisen kohtaamispaikan ja yleisölle kiehtovan kurkistuksen laulunteon saloihin.
Työväen Musiikkitapahtuma levittäytyy myös lauantaina Valkeakosken keskustaan, sillä ohjelmaa järjestetään Koitonaukiolla ja Kauppakeskus Koskikarassa. Luvassa on räppäri Mercedes Bentson sekä fillaripianisti Aarno Paakkarin keikat, joiden ohella keskustan katusoittolavalla saatetaan kuulla kaupungin kulkijoiden omia katusoittobravuureja.
Perinteiset Yöyhteislaulut päättävät festivaalilauantain. Yhteislaulutilaisuudessa lauletaan tuttuja työväen- ja rauhanlauluja Tuuli ja Reino Bäckströmin johdolla kauniisti valaistussa Kirjaslammen uimalassa.

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.