Skip to content

Uusi Työväenlaulu – sävellys- ja sanoituskilpailu

Suomalainen työelämä on murroksessa. Etätyöt lisääntyvät ja vapaa-aikaankin ulottuva ajatustyö kuuluu monien arkeen. Perinteiset roolijaot ovat muuttumassa ja tietoisuus ihmisten moninaisuudesta on osa uutta työelämää. On siis tullut aika päivittää työväenlaulut uudelle tasolle!

Uusi Työväenlaulu on sävellys- ja sanoituskilpailu, jossa haetaan uudistuneesta työelämästämme ja sen tekijöiden tilanteesta inspiraationsa etsiviä uusia työväenlauluja. Kilpailu on valtakunnallinen, ja sen tarkoitus on tuottaa uusia ja ajan hermoon iskeviä lauluja koko kansan kuultavaksi.

Uusi Työväenlaulu -kilpailu on Työväen Musiikkitapahtuman ja Riihi säätiön yhteistyössä luoma konsepti jolla halutaan paitsi kunnioittaa vanhaa työväenperinnettämme, myös samalla rohkaista synnyttämään uusia perinteitä. Kilpailu kannustaa lauluntekijöitä kirjoittamaan ja säveltämään rohkeasti ja luovasti uusia lauluja uudistuneesta työelämästä, yhteiskunnasta tai vaikkapa maailmanpolitiikasta.

Hyvä työväenlaulu inspiroi ja kokoaa yhteen

Hyvä työväenlaulu tempaa kuulijat mukaansa. Se on inspiroiva ja ihmiset yhteen kokoava voima, joka kannustaa yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen. Uusissa työväenlauluissa voivat yhdistyä tarkkanäköisyys, tekemisen meininki ja raudankova asiapohja. Omaleimainen ja yllättävä laulu saa rikkoa rajoja huumorillaan tai olla tyyliltään herkkä ja intiimi.

Uuden työväenlaulun haasteena on ottaa huomionsa kohteeksi jatkuvassa muutoksessa oleva maailmamme. Miltä työelämä näyttäytyy tämän hetken työntekijälle, ja kenen ylipäätään voidaan katsoa edustavan työväkeä? Ja onko luova työ yhtä arvokasta kuin näkyvä fyysinen työ?

Nimekäs raati valitsee voittajat

Kilpailun raatiin kuuluvat työväen- ja kuplettilaulujen asiantuntija ja musiikin monitoimimies Tipi Tuovinen, kantaa ottavasta tuotannostaan tunnettu rap-artisti ja musiikkituottaja Asa, teatteriohjaaja, käsikirjoittaja ja toimittaja Susanna Kuparinen, Riihi säätiön asiamies Janne Ollikainen sekä Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja. Kilpailun parhaat pääsevät esiintymään Työväen Musiikkitapahtumaan.

Uusi Työväenlaulu – sävellys- ja sanoituskilpailun pääpalkinto on 1000 €. Toiseksi sijoittuneelle on luvassa 500 € ja kolmanneksi tulleelle 300 €. Kolme parasta kilpailijaa pääsevät studioon, jossa heidän kisakappaleensa nauhoitetaan. Voittajakappaleesta tehdään myös video, joka julkaistaan kilpailun jälkeen Työväen Musiikkitapahtuman kotisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.

Kilpailu päättyy 1.6.2023. Voittajat julkistetaan yleisölle Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä perjantaina 28.7.2023.

Laulukilpailun säännöt

Katso kilpailun säännöt!

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.