Skip to content

UPM Tervasaaren tehdas ja Työväen Musiikkitapahtuma jatkavat yhteistyötä kesällä 2015

Työväen Musiikkitapahtuman ainutlaatuinen miljöö ilahduttaa kävijöitään jälleen ensi kesänä, sillä perinteikäs festivaali järjestetään paperitehtaan pihalla heinäkuussa jo kuudennen kerran. Tehdasalueen tunnelma ja hyvä sijainti Valkeakosken keskustassa saivat erityistä kiitosta kesän 2014 festivaaliyleisöltä, ja uutinen yhteistyön jatkumisesta otettiin iloiten vastaan.

Viime heinäkuun lopulla järjestettyyn tapahtumaan osallistui neljän päivän aikana lähes 40 000 kävijää. Kävijätutkimuksen mukaan yleisön suosikkiesiintyjiä olivat lavakarismallaan ihastuttanut J. Karjalainen, monen sydämen sulattanut Juha Tapio sekä lukuisilla hiteillään sykähdyttänyt Eppu Normaali.

Tutkimuksesta selvisi, että Työväen Musiikkitapahtuma on monelle kesän odotettu kohokohta ja parhaimmillaan jopa kymmeniä vuosia kestänyt perinne. Tapahtumassa tavataan vanhoja tuttuja, ja koko kaupunki herää eloon. Kävijät kehuivat vastauksissaan festivaalin monipuolista ohjelmaa, ja positiivista palautetta saivat myös kesän uutuusravintola Salakapakka sekä ilmaiset bussikuljetukset Tampereelle. Tulevina vuosina festivaalin toivottiin lisäävän alaikäisille suunnattua ohjelmaa ja selkeyttävän anniskelualueita.

Festivaali piristää paikallista liiketoimintaa

Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan Työväen Musiikkitapahtuma tuo vuosittain eloa valkeakoskelaiseen liike-elämään. Tapahtuman vaikutukset todettiin positiivisiksi, ja yrityksestä riippuen myynti saattoi jopa kaksinkertaistua festivaalipäivinä. Asiakasmäärien laskettiin lisääntyneen merkittävästi erityisesti ravitsemus- ja palvelualan yrityksissä.

Paikallisissa yrityksissä koettiin, että Työväen Musiikkitapahtuma kohentaa Valkeakosken ja lähialueiden mainetta, mikä tuo paikkakunnalle uusia kävijöitä ja lisää liiketoimintaa. Tulevaisuudessa festivaalin toivottiin järjestävän enemmän ohjelmaa liikkeiden aukioloaikoina ja aivan kaupungin ydinkeskustassa lähellä yrityksiä.

Tutkimuksen toteutti Hämeen ammattikorkeakoulusta valmistunut Matias Reijonen opinnäytetyönään Determining and improving the impact of an event. Case: Workers’ Music Festival.

Tehtaan pilli soi seuraavan kerran 23.–26.7.2015!

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.