Skip to content

Työväen Musiikkitapahtumassa riitti hellettä, kävijöitä ja tunnelmaa

Työväen Musiikkitapahtumassa koettiin musiikin ja auringon riemua torstaista sunnuntaihin. Festivaali järjestettiin tänä vuonna jo 43. kerran, ja tapahtuma-alueena palveli viime vuosien tapaan UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon historiallinen miljöö Valkeakosken keskustassa.

Festivaalilauantain aluksi kuultiin kiinnostavia puheenvuoroja työelämästä Ammattiliitto Pron Ain laulain työtäs tee! -tilaisuudessa. Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoskea ja varapuheenjohtaja Kalle Hyötystä, SDP:n puoluesihteeri Reijo Paanasta ja kansanedustaja Sirpa Paateroa sekä Pron puheenjohtaja Jorma Malista puhuttivat ajankohtaiset teemat: koulutuksen merkitys, työntekijän oikeudet, vuokratyön ongelmat sekä nuorten työllistyminen. Aihepiiriin sopivia lauluja säesti Tumppi Varonen.

Yksi päivän musiikillisista tähtihetkistä koettiin vuoden 2014 solidaarisuusartisti Yonan konsertissa. Yhdeksänhenkisen orkesterinsa kanssa esiintynyt laulajatar valloitti yleisön hurmaavalla välittömyydellään ja kappaleiden kauniilla sävelillä. Artistin mielestä parasta solidaarisuutta on läheisten huomioiminen.

– Hyvässä ilmapiirissä ihmiset jaksavat ajatella kaukokatseisesti ja ojentaa kätensä apua tarvitseville, Yona mietti ennen esiintymistään.

Olavi Uusivirralla riitti energiaa
Lauantaina esiintyivät myös argentiinalaisilla tangoilla ihastuttanut Martín Alvarado, voimallisella musiikillaan säväyttänyt Herra Ylppö & Ihmiset sekä upeasti laulujensa tunnelmaan eläytynyt Jonna Tervomaa. Illan ehkä vauhdikkaimmasta lavaesiintymisestä vastasi Olavi Uusivirta, jonka konsertissa hiki virtasi sekä estradilla että sen edustalla. Keikalla villiintynyt festarikansa sai myös iloita Uusivirran ja Tervomaan yllätysduetosta.

– Aina sitä miettii, että pitäisi joka kerta esiintyä kuin viimeistä päivää. Nyt todellakin tuntuu siltä, että annoin aivan kaikkeni, Uusivirta fiilisteli keikkansa jälkeen.

Työväenmusiikista nautittiin muun muassa Ilmo Korhosen 40-v. taiteilijajuhlakonsertissa sekä Duo Ari Nummisen & Hannu Kellan sekä Kaisa Korhosen esittämänä. Aatteellisia säveliä kuultiin myös Palefacelta.

Helteinen päivä huipentui viimeistään Yöyhteislauluissa, joissa tunnelma oli vertaansa vailla. Kauniit valot hehkuivat Kirjaslammen väreilevässä pinnassa, ja työväen- ja rauhanlaulut kaikuivat lämpimässä kesäyössä.

Lasten riemu oli täydellinen päätös festivaalille

Sunnuntaina tapahtuma sai päätöksensä Herra Heinämäen Lato-orkesterin konsertissa, joka hauskuutti lähes tuhathenkistä yleisöä. Festivaali oli kokonaisuudessaan hieno huipennus Valkeakosken kesälle, ja järjestäjät ovat tyytyväisiä auringonpaisteessa vietettyyn tapahtumaan.

– Oli upeaa, että esiintyjät ja talkoolaiset jaksoivat kovasta helteestä huolimatta. Yleisöäkin oli enemmän kuin viime kesänä, jolloin pääsimme lähes 39 000:een, kehui festivaalin toiminnanjohtaja Marianne Haapoja.

Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään seuraavan kerran 23.–26.7.2015.

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.