Skip to content

Työväen Musiikkitapahtumassa lauletaan ajankohtaisista työelämän aiheista

Valkeakoskella järjestettävässä Työväen Musiikkitapahtumassa kuullaan ajankohtaisia puheenvuoroja lauantaina 26.7. kello 12.30. Työelämäteemaa käsitellään sekä musiikin että sanojen voimalla, ja säestäjänä toimii kirjailijana ja poliitikkonakin tunnetuksi tullut muusikko Tumppi Varonen.

Ammattiliitto Pron organisoimassa tilaisuudessa joukko poliitikkoja vaihtaa mielipiteitä työelämästä ennen ja nyt. Mukana ovat Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski ja varapuheenjohtaja Kalle Hyötynen sekä SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen ja kansanedustaja Sirpa Paatero. Tilaisuutta isännöi Ammattiliitto Pron uusi puheenjohtaja Jorma Malinen.

Festivaalin ohjelmisto on täydentynyt entisestään

Tapahtuman viimeisimpiin esiintyjäkiinnityksiin lukeutuu kansanmusiikkivaikutteisia säveliä esittävä kaksikko Akkajee. Ida Savolaisen ja Meriheini Luodon muodostama duo julkaisi ensilevynsä heinäkuussa 2013. Yhtyeen musiikissa soivat laulun ohella alttoviulu ja avainviulu. Kappaleiden soundit ovat ainutlaatuisia ja jopa yllättäviä.

Estradille astuu lauantaina myös Valkeakosken oma The Alleyway Wolves. Helmikuussa 2014 perustettu yhtye voitti toukokuussa Kukkona Tunkiolla -bändikilpailun, jossa pirkanmaalaiset kokoonpanot ottivat mittaa toisistaan. Neljän nuorenmiehen muodostama ensemble hurmaa yleisönsä melodisilla pop- ja rock-sävelmillään sekä suurella tunteen palolla.

Lauantaina esiintyvä laulaja-lauluntekijä Mikko Perkoila ilahduttaa yleisöä toisellakin keikalla. Muistikeskuksessa kuultava konsertti järjestetään yhteistyössä Valkeakosken Vanhusneuvoston kanssa. Perkoila tunnetaan paitsi kantaa ottavista lyriikoistaan myös lastenlauluistaan.

Festivaalilla esiintyvät lisäksi muun muassa Eppu Normaali, Juha Tapio, J. Karjalainen, Duo Ari Numminen & Hannu Kella sekä Kaisa Korhonen, Olavi Uusivirta, Martin Alvarado (Argentiina), Louise Distras (Iso-Britannia), Eini & Boogie, Muska, Jonna Tervomaa, Herra Ylppö & Ihmiset, Heikki Silvennoinen, Paleface & Räjähtävä Nyrkki, Eva & Manu, Softengine sekä Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet.

– Palkansaajan musiikkimaku on monipuolinen, ja niin on Työväen Musiikkitapahtuman ohjelmistokin, kuvailee festivaalin toiminnanjohtaja Marianne Haapoja.

Tehtaan pilli soi 24.–27.7.2014 Valkeakoskella

Työväen Musiikkitapahtuma on UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon uniikissa miljöössä järjestettävä perinteikäs festivaali. Tapahtuma tarjoilee jo 43. kerran hittejä, rytmejä, aatetta ja asiaa koko perheelle – työväenmusiikin helmiä tietenkään unohtamatta. Festivaalin pääyhteistyökumppanit ovat Ammattiliitto Pro sekä Valkeakosken kaupunki.

Festivaalin järjestää voittoa tavoittelematon Työväen Musiikkitapahtuma ry, joka ylläpitää Kulttuuripaja Jylhävaaraa sekä järjestää kesäisin tansseja Kirjaslammen tanssilavalla. Lisäksi yhdistys vastaa heinäkuun ensimmäisenä lauantaina järjestettävästä Kirjazz-tapahtumasta. Yhdistyksen toimintaa kehitetään vuosi vuodelta ekologisemmaksi, esteettömämmäksi sekä solidaarisemmaksi.

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.