Skip to content

Työväen Musiikkitapahtumassa esillä vuoden 1918 traagiset tapahtumat – lavalla Martti Suosalo ja Leif Segerstam

Työväen Musiikkitapahtuman pääpäivänä, lauantaina 28. heinäkuuta klo 13.00, on luvassa ainutlaatuinen esitys, kun pääteltan eli Teollisuussalin lavalle nousevat näyttelijä Martti Suosalo yhdessä säveltäjä-kapellimestari Leif Segerstamin kanssa. Koskettava esitys pukee sanoiksi ja musiikiksi vuoden 1918 traagiset tapahtumat läheisen Metsäkansan kylän näkökulmasta nyt muistovuonna. Tekstin on kirjoittanut Arto Seppälä, ohjauksesta vastaa Leena Salonen ja valosuunnittelusta Max Wikström.

Vuonna 1918 Suomessa kuohui. Näkökulmasta riippuen puhuttiin vapaussodasta, kansalaissodasta, itsenäisyystaistelusta ja punakapinasta. Suomalaiset valitsivat puolensa tiedon tai mieltymysten mukaan, sattumalta tai pakotettuina. Oltiin joko punaisia tai valkoisia, muuta vaihtoehtoa ei ollut. Tässä sodassa kuoli lähes 40 000 ihmistä. Tapahtumat jättivät kipeät muistot, joista ei seuraaville sukupolville juurikaan kerrottu.
Metsäkansan kylä Sääksmäen pitäjässä, Vanajaveden pohjoispuolella joutui tapahtumien keskipisteeseen. Perääntyvät punaiset asettuivat kylälle ja pitivät isäntiä ja taloja tiukassa otteessaan, kunnes tuli käsky polttaa Metsäkansan talot ja ampua niin sotavangit kuin isännätkin. Sopuun ei ollut mahdollisuutta, vaan ainoa vaihtoehto oli taistelu ja katkera kostonkierre. Näistä tapahtumista on vaiettu sekä perheissä että historiassa. Tuska on ollut suuri ja unohtaminen tuntunut helpoimmalta. Sääksmäellä kuoli noin 600 henkilöä ja 300 lasta jäi täys- tai puoliorvoiksi.
Nyt nämä tapahtumat nostetaan vielä kerran esiin. Vaikka esityspaikkana on Työväen Musiikkitapahtuma, näkökulma ei ole punainen – Metsäkansan laulun tavoitteena on löytää rauha ja sovitus taiteen keinoilla. Se on ponnistus vihaa vastaan nyt, kun sisällissodasta on kulunut 100 vuotta. Esitys on vaikuttava ja vavisuttava kuvaus
punakaartilaisesta, jonka mieli alkaa horjua pakomatkalla kaiken keskeltä. ”Juostaan kotiin, Sakari, juostaan kotiin!” Miehen mieli on sekasorron vallassa, kuin myös isänmaa. Veli veljeä vastaan! Veljessota! ”Juostaan kotiin, Sakari!”
Projektin ovat tuottaneet  Työväen Musiikkitapahtuma yhdessä Metsäkansan Kulttuuriseuran kanssa, jonka puheenjohtaja Leena Larva on koko hankkeen alulle panija. Teos sai ensi-iltansa 19.4.2018 Aleksanterin teatterissa Helsingissä. Produktio on Kansan Sivitysrahaston tukema Riihisäätiön tuella ja sen suojelijoita ovat kansanedustajat Tarja Filatov ja Pauli Kiuru. Esitykseen pääsee tapahtuman rannekkeella tai erillisellä 20€ lipulla. Yli 80- ja alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Marianne Haapoja, toiminnanjohtaja
Työväen Musiikkitapahtuma ry
Kanavanranta 3A, 37600 Valkeakoski
0400 982 987
info@valmu.com
www.valmu.com/metsakansanlaulu
www.metsakansanlaulu.com
Kuvapankki:
Pressikuvapankki löytyy osoitteesta www.valmu.com/press
Salasana: valmu72

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.