Skip to content

Työväen Musiikkitapahtumassa aatteen ja laulun paloa

Valkeakoskella järjestettävä koko kansan festivaali täyttää 40 vuotta! Työväen Musiikkitapahtuma juhlii pyöreitä vuosia ensi viikolla Valkeakoskella.

Festivaalilla esiintyvät myös muun muassa Michael Monroe, Katri Helena, Apulanta, The Crooked Fiddle Band, Haloo Helsinki!, Jukka Poika, Pariisin Kevät, Koiton Laulu ja Los Elementos sekä Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani. Festivaalin juhlaohjelmisto on katettu solidaarisesti, vihreää sähköä ja lähiruokaa unohtamatta. Tapahtuman jo 40- vuotiaaksi kasvaneita juuria juhlistetaan tietenkin tuomalla esiin myös paljon kantaaottavaa musiikkia ja työväenkulttuuria.

Työväenlauluja lauletaan karaokena Pam-lavalla sekä legendaksi kasvaneissa Yöyhteislauluissa Kirjaslammen uimalassa. Perjantaina 27.7. järjestettävissä festivaalin avajaisissa esiintyy Harri Saksala yhdessä tapahtuman taiteellisena johtajanakin vuosia toimineen Jani Uhleniuksen kanssa. Modernia asennetta ja aatetta tapahtumaan tuovat muun muassa Pertti Kurikan Nimipäivät sekä Tundramatiks. Festivaalin keskustelutilaisuuksissa käsitellään muun muassa globaalin vastuun jakamista, järjestämiskampanjoita sekä työväenliikkeen tulevaisuutta. Festivaalilla esitetään myös Lakko – mykkäelokuva (Eisenstein 1924) muusikko Janne Stormin säestyksellä ja livelooppauksella.

Lauantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman 40v. juhlakonsertissa ”Köyhälistön rumba” esiintyvät Koiton Laulu sekä Los Elementos. Konsertin yhteydessä esiintymisen tekee myös legendaarinen laulu- ja soitinyhtye Songilo. Tapahtuma kutsuu ilmaiseen konserttiin kaikki vuosien varrella festivaalin järjestely-, työ-, talkootehtävissä tai esiintyjänä toimineet. Tilaisuudessa on myös kakkutarjoilu.

Tapahtuman ohjelmistoon viimehetken täydennyksiä

Työväen Musiikkitapahtuman ohjelmistoa on vielä täydennetty tapahtuman alla. Viimeisimpinä lisäyksinä tapahtumassa nähdään muun muassa 2011 Talent Suomi – ohjelmastakin tuttu DJ Preal sekä ”Travel in Music” -bloginsa myötä julkisuuteen noussut Eva & Manu. Työväen Musiikkitapahtuman liput ovat ennakkoon myynnissä tapahtumatoimistolla sekä Tiketissä. Myös monet ammattiliitot tukevat jäsentensä osallistumista festivaalille. Lisätietoja tapahtumasta osoitteesta www.valmu.com

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.