Skip to content

Työväen Musiikkitapahtuman ohjelmistoa täydennetty

Uusina niminä Songilo, Heli Kajo sekä australialainen The Crooked Fiddle Band. Valkeakoskella heinäkuun viimeisellä viikolla järjestettävä Työväen Musiikkitapahtuma on julkaissut lisää ohjelmistoaan. Tapahtuman torstaita 26.7. täydentää lauluntekijä Heli Kajo ja lauantaita 28.7. australiasta festivaalille matkaava The Crooked Fiddle Band sekä legendaarinen laulu- ja soitinyhtye Songilo. Työväen Musiikkitapahtuma täyttää tänä kesänä 40 vuotta.

Heli Kajo tuli tunnetuksi Suomen euroviisukarsinnoissa 2010 kappaleella Annankadun kulmassa. Kajo oli mukana myös keväällä 2012 Sub-kanavalla esitetyssä Iholla-sarjassa, jossa naista kuvasi elämäänsä puolen vuoden ajan. Kajon debyyttialbumi ”Elämäsi suloisin virhe” julkaistiin 23. toukokuuta. Albumi valittiin myös YleX:n viikon albumiksi viikolla 21.

Maapallon toiselta puolelta Työväen Musiikkitapahtumaan saapuva The Crooked Fiddle Band yhdistelee musiikissaan lukuisia elementtejä mustalaismusiikista punkkiin. Ulvovan viulun ja raskaiden rytmien sävyttämää tyyliään yhtye itse kutsuu moottorisahafolkiksi. Energiallaan hurmaava yhtye julkaisi ensimmäisen kokopitkän levynsä ”Overgrown Tales” viime vuonna.

Laulu- ja soitinyhtye Songilon syntysanat lausuttiin Lahdessa vuonna 1974, kun neljä miestä – Aarre Elo, Apeli Halinen, Jani Uhlenius ja Jukka Virtanen – piti urheilukentällä saman pressun alla sadetta. Joukkoon houkuteltiin vielä bassoa soittava uutislegenda Heikki Kahila ja estradikokoonpano oli valmis. Työväen Musiikkitapahtuman ja Songilon vaiheet kietoutuivat monen vuoden yhteistyöksi sekä yhtyeen että sen yksittäisten jäsenten kanssa. Esimerkiksi Jani Uhlenius toimi tapahtuman taiteellisena johtajana usean vuoden ajan. Nyt festivaalin juhlavuoden kunniaksi yhteistyö saa jatkoa, kun Songilo esiintyy festivaalin juhlakonsertin ”Köyhälistön rumba”, yhteydessä. Juhlakonsertissa esiintyvät Koiton Laulu sekä Los Elementos. Songilon historiasta kertova kirja ”Vapauden kaiho – Songilo stoori” julkaistiin aikaisemmin tänä vuonna.

Juhlapöytä katetaan Kulttuuripaja Jylhävaaraan

Kulttuuripaja Jylhävaara muuttuu koko Työväen Musiikkitapahtuman ajaksi ruokaravintolaksi. Tarjolla on kotimaista ja laadukasta lähiruokaa ja myös yöpalaa. Juhlatapahtuman ruokatarjonnan laadun takaavat Maija Silvennoinen ja Petäys Resort. Jylhävaarassa on festivaalin aikana nähtävillä myös yhteistyössä Museokeskus Vapriikin kanssa järjestettävä sarjakuvanäyttely ”Ottopoikia ja työläistyttöjä”, joka on Pauli Kallion ja Tiitu Takalon uraauurtavan yhteistyön tulosta. Sarjakuvantekijät ry myönsi -näyttelyprojektille Vuoden 2011 sarjakuvateko –kunniapalkinnon suomalaista sarjakuvakulttuuria edistäneestä teosta.

Työväen Musiikkitapahtumaa vietetään viimeisen kahden kesän tapaan Myllysaaren museon ja Tervasaaren tehtaan alueella. Ennakko-ohjelma on luettavissa kokonaisuudessaan verkkosivustolla www.valmu.com, myös tapahtuman rannekkeet ovat myynnissä.

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.