Skip to content

Työväen Musiikkitapahtuman juhlaohjelmistossa kantaaottavaa musiikkia sekä erikoiskonsertteja

Yksi Suomen vanhimmista festivaaleista, 50 vuotta täyttävä Työväen Musiikkitapahtuma, on julkaissut lisää juhlavuoden ohjelmaansa.

UPM Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon ainutlaatuisessa tapahtumamiljöössä esiintyvät lauantaina 30.7. Anssi Kela, Erin, Arttu Wiskari, Arppa, Tommi Läntinen, Katri Ylander, Lasten Hautausmaa, Louie Blue, Los Salsanismo ja Liksom Lux.

Kantaaottavaa musiikkia ja kisällilauluja
Työväen Musiikkitapahtumassa juhlitaan lauantaina myös kesän Laulu ottaa kantaa -studiotyöpajassa äänitetyn albumin julkaisua. Päätöskonsertin seremoniamestarina toimii kuplettipoppari Jukka Takalo. Työpajan järjestää KSL-opintokeskus ja Työväen Sivistysliitto TSL.

Yhteiskunnallisia lauluja tarjoillaan lauantaina myös kirjailijana ja kuvataiteilijana tunnetun Rosa Liksomin kynästä. Liksom Lux on kolmen naisen projekti. Taiteilijanimeä Liisa Lux käyttävä Taideyliopiston professori Anita Seppä ja muusikko Eeva Koivusalo sekä tietenkin Rosa Liksom. Yhtyeen laulut käsittelevät muun muassa ilmastonmuutosta, eriarvoisuutta ja rahan valtaa.

Tapahtumassa kuullaan myös perinteisiä kisälli- ja kuplettilauluja Laulavan Unionin Erkki SaarelanVeera Railion ja Ossi Peuran esittämänä. Samalla konsertin yhteydessä julkaistaan Timo ”Tipi” Tuovisen kirjoittama kisälli- ja kuplettilaulujen historiasta kertova kirja. Vuonna 2016 Tuovinen käynnisti sotienjälkeisen kisällilaulujen keruun. Keräyksessä saatiin taltioitua lähes 5000 laulua ja runsaasti uutta taustatietoa. Konsertissa kuullaan nyt keräyksen satoa. Kisällikuplettien konsertti juhlistaa samalla 50-vuotiasta TSL Etelä-Hämeen piirijärjestöä.

Sananvapauden torin lauantai huipentuu yhteislaulutilaisuuteen, perinteiseen Yöyhteislauluihin, jossa vanhoja työväenlauluja lauletaan Reino Bäckströmin johdolla. Yöyhteislaulujen jälkeen iltaa voi jatkaa Salakapakan Salsaklubille, jossa Los Salsanismo -yhtye tarjoilee kuubalaista salsaa suomalaisella twistillä.

Lapset ja ikäihmiset ilmaiseksi tapahtumaan
Loput viisipäiväisen festivaalin artisteista ja ohjelmistosta julkistetaan kevään aikana. Luvassa on monipuolisten ja laadukkaiden konserttien lisäksi ainakin maksutonta ohjelmaa alle 18-vuotiaille lapsille ja 80 vuotta täyttäneille, juhlanäyttely, keskustelutilaisuuksia, yhteislaulua sekä paljon varta vasten tapahtumaa varten tuotettua erikoisohjelmaa.

Juhlavuoden ohjelmistosta on jo aiemmin julkistettu torstain 28.7. ja perjantain 29.7. esiintyjät. Heitä ovat muun muassa Hector, Maustetytöt & Agents, Olavi Uusivirta, Irina, Sir Elwoodin Hiljaiset Värit, Ursus Factory, Maija Vilkkumaa sekä Herra Ylppö.

Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään Valkeakoskella 27. – 31.7.2022

Festivaalin edullisemmat ennakkoliput ovat myynnissä nyt osoitteessa https://www.tiketti.fi/tyovaen-musiikkitapahtuma-2022-kanavanranta-3-valkeakoski-lippuja/67676

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.