Skip to content

Työväen Musiikkitapahtuman Joulumusarien tapahtumapaikka vaihtuu

Valkeakoskella 10.–11.12. järjestettävän Joulumusarit-tapahtuman paikka vaihtuu jäähälli Wareenasta sen läheisyydessä sijaitsevaan Hotelli Waltikkaan.

– Olen iloinen siitä, että vaikeutuneesta koronatilanteesta huolimatta Joulumusarit voidaan kuitenkin järjestää, vaikkakin hieman pienimuotoisempana Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja kertoo. – Haluan myös kiittää Hotelli Waltikkaa joustavasta yhteistyöstä, Haapoja sanoo.

– Kuten koko tapahtuma-ala myös Työväen Musiikkitapahtuma on kärsinyt viime ajat jatkuvista peruutuksista ja muutoksista. Haluamme tehdä kaikkemme tapahtuman järjestämisen eteen siksikin, että Joulumusarit ovat samalla lähtölaukaus Työväen Musiikkitapahtuman 50-vuotisjuhlavuoteen, Haapoja kertoo. Lähiaikoina onkin luvassa juonipaljastuksia ensi kesän ohjelmiston suhteen.

Perjantaina 10.12. Waltikassa rokkaavat Popeda, Muska ja Dimitri Keiski Band. Lauantaina 11.12. käy lämmin henkeys talvisäässä kun Los Salsanismo -yhtyeen afro-kuubalaisen salsan lähettiläät ja Jukka Poika kuljettavat yleisön kylmästä lämpimään. Artistit aloittavat molempina päivinä klo 19.00.

Lauantaina klo 12.00-15.00 joulutori Waltikan pihamaalla tarjoaa ohjelmaa myös perheen pienimmille. Lauantaina Waltikassa pääsee nauttimaan myös klo 17.00 alkavasta maksuttomasta Laulu ottaa kantaa – klubista. Aknestik-yhtyeestä tutun Jukka Takalon isännöimällä klubilla kuullaan ajankohtaisia lauluja useammankin lauluntekijän voimin. Samalla jaetaan Kansan Sivistysrahaston Työväen kulttuuripalkinto. Klubi Järjestetään yhteistyössä TSL ry:n ja KSL-Opintokeskuksen kanssa

Perjantai-illan lippu maksaa 39 € ja lauantain 25 €. Kahden päivän yhteislippu 49 €. Katso myös ammattiliitto ja -osastoalennukset.

Etukäteen ostettujen kahden päivän ja lauantain lippujen hinnan erotus hyvitetään asiakkaille Tiketin toimesta. Edellä mainitut liput on myös mahdollista palauttaa halutessaan Tiketin ehtojen mukaisesti. Tiketti on erikseen yhteydessä asiakkaisiin.

Joulumusarien järjestämistä tukevat Paperiliitto, Teollisuusliitto, Valkeakosken Sanomat ja Valkeakosken kaupunki.

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.