Skip to content

Työväen Musiikkitapahtuman ensimmäiset esiintyjäjulkistukset enteilevät hienoja musiikkielämyksiä

Työväen Musiikkitapahtuma rikastuttaa pirkanmaalaista festivaalikesää heinäkuussa jo 44. kerran. Nelipäiväinen tapahtuma järjestetään tuttuun tapaan Valkeakosken sydämessä, UPM:n Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon pihamaalla.

Festivaalin ensimmäiset esiintyjäjulkistukset heijastavat suomalaisen musiikkielämän parhaimmistoa sekä yleisön esittämiä toiveita. Manserockin sävyttämiä tähtihetkiä koetaan takuuvarmasti legendaarisen Popedan keikalla, ja intensiivisellä esiintymisellään hurmaa myös kotimaisen popin ehdoton kuningatar Jenni Vartiainen. Räiskyvää lavaenergiaa ja intohimon paloa tarjoilee puolestaan Pete Parkkonen.

Mieleenpainuvia musiikkielämyksiä niin lapsille kuin varttuneemmillekin tarjoavat M. A. Numminen ja Pedro Hietanen. Kaksikko esiintyy perinteisesti tapahtuman avajaisissa – tällä kertaa tosin Gommina ja Pommina.

Festivaalilauantaina 25.7. tapahtumassa vietetään Julkisten ja hyvinvointialojen liiton jäsenten kesäpiknikkiä, jonka tunnelmasta saapuu nauttimaan tv-ohjelma Putouksesta tuttu liitto-orava Salme Pasi. Lisäksi JHL:n piknikkiä rytmittää eri musiikkityylejä rapista punkkiin yhdistelevä Atomirotta, jossa genrerajoja rikkovat kitaristi Rane Raitsikka sekä Notkeasta Rotasta tunnetut Rotta ja J. Pajulaakso.

Festivaalilla juhlitaan Kansan Sivistysrahastoa

Työväen Musiikkitapahtumassa juhlistetaan Kansan Sivistysrahaston tärkeää merkkipäivää. Festivaalilauantaina 25.7. päästään nauttimaan säätiön 60-vuotisjuhlakonsertista, jonka solistina kuullaan tangotaituri Amadeus Lundbergia.

– Kymmenen vuotta sitten juhlimme Työväen Musiikkitapahtumassa 50-vuotista taivaltamme. Yhteistyömme festivaalin kanssa on jatkunut voimakkaana ja antoisana, iloitsee säätiön asiamies Ulla Vuolanne.

Osana juhlavuottaan Kansan Sivistysrahasto järjestää kaikille avoimen sävellys- ja sanoituskilpailun onnittelulauluteemalla. Arvovaltainen raati valitsee laulujen parhaimmiston finaaliin, ja yleisö äänestää suosikkejaan säätiön verkkosivuilla. Onnittelulaulujen kärkikolmikko julkistetaan ja voittaja kappale esitetään Työväen Musiikkitapahtumassa.

Kansan Sivistysrahasto on työväenliikkeen yhteinen säätiö, joka tukee apurahoilla erilaisten hankkeiden ja muun toiminnan alkuvaiheita. Näin säätiö rohkaisee ihmisiä kehittämään itseään, innostumaan uusista haasteista ja uskaltautumaan luovaan elämään.

Tehtaan pilli soi Valkeakoskella 23.–26.7.2015!

Monipuolisesta ohjelmatarjonnastaan tunnettu Työväen Musiikkitapahtuma julkaisee lisää ohjelmistoa pitkin kevättä joka kuukauden 15. päivä.

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.