Skip to content

Työväen Musiikkitapahtumaa juhlitaan torstaista sunnuntaihin

Työväen Musiikkitapahtuma juhlii Valkeakoskella 40. juhlavuottaan 26.- 29.7. Festivaalin juhlaohjelmisto on katettu solidaarisesti, vihreää sähköä ja lähiruokaa unohtamatta.

Tapahtuman ohjelmasta löytyy jokaiselle jotakin: rockia, poppia, punkkia, rytmimusiikkia, bluesia, lastenmusiikkia sekä tietenkin rutkasti työväenmusiikkia. Konserttien lisäksi tapahtuman ohjelmaan mahtuu muun muassa yhteislaulutilaisuuksia, karaokea, keskustelutilaisuuksia sekä näyttelyitä. Tapahtuma kampanjoi näkyvästi kehitysyhteistyön puolesta tarjoamalla asiakkaillensa mahdollisuuden ostaa tapahtuman rannekkeita myös solidaarisena versiona.

Konserttitarjontaa moneen makuun

Työväen Musiikkitapahtuma käynnistyy torstaina 26.7. Apulannan, Arttu Wiskarin, Heli Kajon ja DJ Prealin tarjoilemin tahdein. Perjantain ohjelmistoon kuuluvat muun muassa Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Pariisin Kevät, Erin, The Petrojvic Blasting Company (USA) sekä SF Blues. Saman päivänä järjestettävissä festivaalin avajaisissa esiintyy Harri Saksala yhdessä tapahtuman taiteellisena johtajanakin useita vuosia toimineen Jani Uhleniuksen kanssa. Lauantaina 28.7. festivaalin lavoilla nähdään muun muassa Michael Monroe, The Crooked Fiddle Band (Australia), Haloo Helsinki!, Pertti Kurikan Nimipäivät sekä Katri Helena. Kansan Uutisen kanssa järjestettävässä konsertissa esiintyy monissa liemissä marinoitu erikoisuus Jaakko Laitinen & Väärä Raha, jonka musiikissa voi kuulla kaikuja Balkanin mustalaisrytmeistä, romansseista ja vanhasta suomalaisesta iskelmästä. Festivaalin juhlakonsertissa ”Köyhälistön rumba” esiintyvät puolestaan Koiton Laulu sekä Los Elementos. Konsertin yhteydessä esiintyy myös legendaarinen laulu- ja soitinyhtye Songilo.

Aikatauluissa viimehetken muutos

Haloo Helsinki! esiintyy Työväen Musiikkitapahtumassa lauantaina 28.7. ennakkotiedoista poiketen vasta klo 23.00 alkaen festivaalin Puu-Salissa. Yhtye vaihtaa logististen ongelmien vuoksi esiintymisaikaa ja -paikkaa australialaisen The Crooked Fiddle Bandin kanssa, joka esiintyy muutoksesta johtuen klo 22.00 alkaen Paperitorilla.

Nykyaikainen festivaali historiallisessa miljöössä

Työväen Musiikkitapahtumaa vietetään kahden viimeisen vuoden tapaan Tervasaaren tehtaan ja Myllysaaren museon alueella. Festivaali lieneekin ainoa, jota Suomessa vietetään toiminnassa olevan tehtaan mailla. Viime kesänä Työväen Musiikkitapahtuman alueella vieraili ennätykselliset 40 000 festivaalivierasta. Festivaalin liput ovat ennakkoon myynnissä tapahtumatoimistolla sekä Tiketissä. Monet ammattiliitot tukevat jäsentensä osallistumista festivaalille.

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.