Skip to content

Työväen Musiikkitapahtuma kylpi auringossa Valkeakoskella

Työväen Musiikkitapahtumaa vietettiin Valkeakoskella torstaista sunnuntaihin. Festivaaliviikonlopun päätti hulvaton koko perheen tapahtuma Seikkailupuistossa. Tuija Rantalaisen ja Veikko-koiran esitys Vahtikoiran vapaapäivä piti sisällään niin runoja kuin lastenlauluja, ja lisäksi tapahtumassa nähtiin Clunker Cirkuksen ohjelmanumero Karvanoppasirkus.

Työväen Musiikkitapahtuman helteinen lauantaipäivä tarjosi puolestaan mielenkiintoisia keskusteluja, tunteikkaita esityksiä ja hienoja keikkoja.

Työnantaja- ja työntekijäpuolen edustajat pohtivat ammattiliitto Pron järjestämässä ajankohtaisessa Työelämän arvot -keskustelussa muun muassa sitä, miten luoda Suomeen uusia työpaikkoja. Ihmisten lisääntynyt vapaa-aika ja siihen liittyvä kulutus nähtiin mahdollisuutena, samoin kuin jätehuolto-osaamisen vieminen ja uusien investointien houkutteleminen.

Kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuus ja Työväen Musiikkitapahtuma tekivät tapahtumassa yhteistyötä jo toisena kesänä putkeen. Solidaarisuusartisti Kaj Chydeniuksen ja solistiensa Lauri Maijalan, Taru Nymanin ja Minja Kosken liikuttavat tulkinnat saivat monet kuulijat kyyneliin. Legendan esiintymisen jälkeen tupaten täynnä ollut PAM-lavan edusta nousi seisaalleen osoittamaan suosiota useiden minuuttien ajaksi.

Kehitysyhteistyö on varsin tuttua myös Don Johnson Big Bandin keulakuvalle Tommy Lindgrenille. Hänelle solidaarisuus on läsnä kaikessa ja vaikuttaa myös henkilökohtaisiin päätöksiin äänestyskäyttäytymisestä lähtien.

– Toivoisin kaikkien ihmisten auttamisenhalun ulottuvan kauemmas, myös muihin kuin omiin läheisiin. Keikkailevana artistina koen itseni työläiseksi, ja minulle on tärkeää mahdollisuus joukkovoimin puolustaa omia oikeuksia.

Emma Salokoski seuranaan esiintynyt Don Johnson Big Band houkutteli festivaaliyleisön yhteishuutoon etenkin kymmenen vuoden takaisella hitillään ”One MC, One Delay”.

Tapahtuman odotettuja huippuhetkiä olivat Von Hertzen Brothersin ja Anna Puun esiintymiset. Laulajatar Puu ihastutti Paperitorilla tuttuun tapaansa herttaisen pirteällä ja hyväntuulisella olemuksellaan.

Yöyhteislaulujen intensiivinen tunnelma vangitsi jälleen tänä vuonna. Kirjaslammen uimalalla istumapaikat olivat kortilla, kun työväen- ja rauhanlaulujen sävelet sulostuttivat keskiyön taikaa.

Järjestäjät ovat tyytyväisiä helteisissä ja iloisissa tunnelmissa vietettyyn tapahtumaan. Lopullisia kävijämääriä ei ole vielä laskettu, mutta niiden oletetaan jäävän muutaman viime vuoden ennätystuloksista. Paljon kiitosta on tullut ikäihmisille tarjotuista ilmaisrannekkeista sekä tämän vuoden laadukkaista esiintyjistä. Erityisesti Punaviestin juhlakonsertti, Ismo Alangon ja Don Johnson Big Bandin keikat ovat olleet kiistattomia huippuhetkiä monen kävijän puheissa.

Työväen Musiikkitapahtumaa vietetään seuraavan kerran 24.–27.7.2014.

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.