Skip to content

Tutustu lippuvaihtoehtoihimme ja hyödynnä ennakkoalennus!

Työväen Musiikkitapahtuma tarjoaa kävijöilleen monenlaisia mahdollisuuksia nauttia heinäkuun viimeisestä viikonlopusta iloisessa festivaalitunnelmassa. Valikoimassa on erilaisia lippuja, jotka vaihtelevat koko festivaalin mittaisen musiikki-ilottelun takaavista tapahtumarannekkeista yhden päivän konserttinautintoon oikeuttaviin päivärannekkeisiin.

Torstairannekkeella pääsee kuulemaan mm. Juha Tapion ja J. Karjalaisen sydämet sulattavaa musiikkia, ja perjantairannekkeen onnellinen omistaja saa nauttia esimerkiksi Maaritin, Kari Peitsamon, Eppu Normaalin sekä Softenginen upeista esityksistä. Myös lauantaina musiikkitarjontaa on laidasta laitaan, ja estradille nousevat mm. Olavi Uusivirta, Eini & Boogie, Jonna Tervomaa, Paleface & Räjähtävä Nyrkki sekä Herra Ylppö & Ihmiset. Katso tarkemmat tiedot festivaaliohjelmasta.

Aikainen lintu madon nappaa…

Vanha sanonta pitää kutinsa myös kesällä 2014, sillä ennen juhannusta rannekkeensa lunastavat saavat riemuita tuntuvista alennuksista. Ennakkohinnat ovat voimassa 20.6. asti, joten kurkista kalenteriisi saman tien ja merkitse heinäkuun lopulle varma meno: ”Työväen Musiikkitapahtuma 24.–27.7.”

Juhannusviikolla lippuja voi ostaa tiistaista torstaihin Kulttuuripaja Jylhävaarasta (avoinna klo 11–17). Tiketissä ennakkoalennusta voi hyödyntää vielä perjantaina 20.6.

Hinnat ovat varsin huokeita myös keskikesän juhlan jälkeen, eikä lipusta puhuttaessa sovi unohtaa viiden euron alennusta, joka tarjotaan opiskelijoille, työttömille, eläkeläisille sekä varusmiehille. Lisäksi useat ammattiliitot ja paikalliset ammattiosastot kannustavat jäseniänsä osallistumaan festivaalille hyviä alennuksia tarjoten. Lapset pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi – alaikäisten tulee kuitenkin muistaa iltaohjelmien ikärajat. Alennuksia metsästävän kannattaa myös huomata, ettei niistä kaikkia saa Tiketistä ostettaessa. Täältä voit kurkistaa tarkat tiedot alennuksista ja ikärajoista.

Solidaarisuus kannattaa

Festarikävijät voivat tunnustautua ”Hyviksi tyypeiksi” ja hankkia tapahtumarannekkeensa solidaarisena versiona. Kahdella eurolla saat paitsi hyvän mielen myös ”Hyvä tyyppi” -pinssin, jonka muutkin näkevät jo kaukaa.

Solidaarisuusrannekkeella kerätään  varoja kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuudelle, joka edistää tasa-arvoa, ihmisarvoista työtä sekä kestävää toimeentuloa Nigaraguassa, Ugandassa ja Somalimaassa. Solidaarisuuden toimintaan voit tutustua tarkemmin järjestön nettisivuilla.

Myös maksutonta festivaaliohjelmaa

Työväen Musiikkitapahtuma tarjoaa vierailijoilleen myös paljon maksutonta ohjelmaa. Jokainen on tervetullut ilmaiseksi muun muassa Työväen- ja rauhanlaulujen karaokeen, Ain laulain työtäs tee! -tilaisuuteen sekä perinteisiin Yöyhteislauluihin.

Vapaasti pääsee nauttimaan myös kaikista PAM-Lavan konserteista, joissa esiintyvät esimerkiksi Louise Distras, Mikko Perkoila ja Laura Moisio. Perheen pienimpien kannattaa lähteä ihmettelemään Herra Heinämäen Lato-orkesteria, joka musisoi Seikkailupuistossa sunnuntaina. Ennen orkesterin esitystä ohjelmassa on myös koko perheelle suunnattu Suomalainen messu -konsertti. Lue lisää festivaaliohjelmasta.

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.