Skip to content

”Toverit herätkää” – historiallinen kirjanjulkistus ja konsertti Työväen Musiikkitapahtumassa

Työväen Musiikkitapahtumassa sukelletaan poliittisen laululiikkeen maailmaan perjantaina 24. heinäkuuta, jolloin julkistetaan Timo Kalevi Forssin teos Toverit herätkää – Poliittinen laululiike Suomessa (Into Kustannus). Julkistustilaisuutta seuraa samanniminen konsertti, jonka solisteina kuullaan kahta vahvaa laulajatarta, Vuokko Hovattaa ja Sinikka Sokkaa.

Forss esittelee kirjassaan poliittisen laululiikkeen historiaa 1800-luvun lopun vahoista työväenlauluista aina liikkeen kultakauteen 1970-luvulla. Kirjan sivuilla ääneen pääsee liuta aitoja 70-lukulaisia Kaj Chydeniuksesta ja Sinikka Sokasta Eero Ojaseen ja M. A. Nummiseen. Lopuksi näkökulma kääntyy nykypäivään, ja puheenvuoron saavat muun muassa yhteiskunnalliset räppärit Paleface ja Rauhatäti.

– Poliittista laululiikettä leimaa poikkeuksellinen sanomisen vimma ja voima, jotka yhdistyvät äärimmäisen hienoon musiikkiin, Forss luonnehtii.

Teema kuuluu vahvana myös Toverit herätkää -konsertissa, jossa uusi ja vanha kohtaavat toisensa. Luvassa on paitsi muistoja herättävää musiikkia vuosikymmenten takaa myös moderneja sovituksia ja aivan uusia sävellyksiä. Ultra Brasta tunnettu Vuokko Hovatta ja Agit Prop -kvartetin keulakuva Sinikka Sokka nähdään lavalla yhdessä ensimmäistä kertaa, ja orkesteria johtaa Zarkus Poussa.

– Työväenlaulut antavat valtavasti ajateltavaa nykykuulijalle, sillä niistä välittyy sellaista solidaarisuutta ja toisista ihmisistä välittämistä, joita ei koskaan voi korostaa liikaa, Hovatta pohtii.

– Kappaleista esimerkiksi Euroopan syrjäkylät ja Siirtotyöläinen ovat järkyttävällä tavalla ajankohtaisia tänäkin päivänä. Kuten Dialektiikan ylistys -laulun sanoissa sanotaan, vääryys etenee tänään varmoin askelin, Sokka lisää.

Konsertti ja kirjanjulkistustilaisuus järjestetään yhteistyössä Into Kustannuksen ja Työväen Sivistysliitto TSL:n kanssa.

Egotrippi tähdittää festivaalilauantaita

Yhdeksi Työväen Musiikkitapahtuman odotetuimmaksi esiintyjäksi on kiinnitetty Egotrippi, joka tekee vahvan paluun keikkalavoille 20. maaliskuuta julkistettavan albuminsa myötä. Vuodesta 1993 yhtä pitänyt bändi on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisella popkentällä, ja yhtyeen uutuussingle Uusi Aika on hurmannut niin vanhat kuin uudet fanit. Konsertin yhteistyökumppanina toimii Cumulus.

Festivaalin uusiin esiintyjäjulkistuksiin lukeutuvat myös suosittu rap-yhtye Teflon Brothers sekä vaihtoehtorockia ja metallia yhdistävä Red Eleven. Lisäksi estradille astuvat äskettäin uuden ISI-albuminsa julkaissut Ville Leinonen ENKELIT-kokoonpanonsa kanssa sekä omaleimaista violent poppia soittava Blind Channel.

Kansainvälisiä sointukulkuja tapahtumaan tuo saksalaisduo Marcia:Bloom, joka herättää juutalaisespanjalaisten laulujen perinteen henkiin nykypäivän soulversioiden muodossa. Kaksikon musiikissa kuuluvat sefardijuutalaiset juuret sekä harvinaisen, 1400-luvulla syntyneen juutalaisespanjan sävyt. Menneitä aikoja nykypäivään yhdistelee myös kansanmusiikkiyhtye Pekko Käppi & K.H.H.L., jonka odotettu albumi Sanguis Meus, Mama! julkaistiin toissapäivänä.

Tehtaan pilli soi 23.–26.7.2015 Valkeakoskella

Työväen Musiikkitapahtumassa esiintyvät myös mm. Popeda, Jenni Vartiainen, Viikate, Pete Parkkonen, Aurora, Satin Circus, Gommi ja Pommi, Amadeus Lundberg, Atomirotta, Pimeys ja Shava. Tapahtuman ohjelmistoon kuuluvat myös Ekakerta – uusien laulujen festivaali sekä Punatukkaiselle tytölleni – Olavi Virta 100 vuotta -konsertti. Ohjelmistoa julkaistaan lisää pitkin kevättä joka kuukauden 15. päivä.