Apian kesäteatterin katettu katsomo Mallasveden rannassa, laajennetut terassialueet ja Apian paviljonki luovat idylliset ja toimivat puitteet, joissa yleisö voi nauttia musiikista, virvoittavista anniskelujuomista ja buffetista ulkoilmassa. Apianniemeen on hyvät kulkuyhteydet ja iltakonserttien jälkeen yöbussi kulkee Valkeakosken linja-autoasemalta Kuljun kautta Tampereelle. Virittäytyminen festivaalitunnelmaan onnistuu myös kotisohvalla ostamalla striimilippu, sillä kaikki konsertit striimataan.
Keskiviikkoilta on valovoimaisten ja energisten naisten. Ensimmäiset soinnut kitarastaan irrottaa laulaja-lauluntekijä Salla Flinkman englanninkielisillä kappaleillaan. Ajankohtaisesti Flinkman kirjoittaa uutta musiikkia ja vuonna 2018 Flinkmanin kappale ”Jealous Mind” listattiin YleX:n Uuden musiikin rockshown Suomen top 12 englanninkieliset rock-tulokkaat -listan sijalle 5.
Lavalla jatkaa Maria Makaaberi ja luvassa on punk-vaikutteista, suoraviivaista ja rehellisen outoa kitararokkia – tinkimättömällä asenteella suomeksi! Porilaistaustaisen yhtyeen sinkku ”Perjantai on pahin” nousi 2020 alkuvuoden Top 30 kotimaiset rockbiisit listasijalle 26.
Keskiviikkoillan huipentaa ilmiömäiseen suosioon noussut laulaja-lauluntekijä BEHM, jonka triplaplatinaa lähentelevä Draaman kaari viehättää -debyyttialbumi on saanut poikkeuksellista huomiota. Artistin upea ääni, herkkä tulkinta, koukuttavat melodiat ja samaistuttavat tarinat sytyttävät yleisön sukupolvesta riippumatta.
Viiden päivän aikana kuullaan suosituimpia artisteja ja kantaa ottavia lauluja. Liput Tiketistä ja ovelta.
Ohjelma
Ke 28.7.
20.00 Salla Flinkman
21.00 Maria Makaaberi
22.30 BEHM
DJ Sara-Maaria
To 29.7.
19.00 Mika Rämä
20.00 Hoedown feat. Edu Kettunen & Timo Kiiskinen
21.45 Erja Lyytinen
DJ Willy
Pe 30.7.
17.00 Avajaiset ja perinteiset yhteislaulut Reino Bäckströmin johdolla (Lepänkorvan puisto), vapaa pääsy
yhteistyössä SAK
19.00 Tero Lahtinen
20.00 Kake Randelin
21.45 Erika Vikman
DJ Rautsi
La 31.7.
15.30 Jukka Takalo & Laulu ottaa kantaa- artistit yhteistyössä TSL ja KSL
17.30 Martti Suosalo yhtyeineen: ”Totuus ja valhe” yhteistyössä TSL ja Riihisäätiö
19.00 Vildá
20.30 Mariska
22.15 Korpiklaani (keikan kesto 90 min.)
DJ Second Hand
Lisäksi tulitaidetta.
Su 1.8.
14.00 Kuin Kala Puussa- sirkusesitys Blid Gut sirkustaiteilijat (Lepänkorvan puisto), vapaa pääsy
yhteistyössä UPM Tervasaari ja Valkeakosken kaupunki
17.00 Tribute to Louis & Ella Valkeakoski Big Band feat. Kalevi Louhivuori & Aili Ikonen
Tapahtuman pääyhteistyökumppanit Valkeakosken kaupunki, Paperiliitto, Teollisuusliitto ja Kansan Sivistysrahasto.
- Julkaistu 28.07.2021
Tänään keskiviikkona käynnistyy viisipäiväinen minifestivaali Työväen Musiikkitapahtuman kesäkonsertit
Tänään käynnistyy viisipäiväinen Työväen Musiikkitapahtuman kesäkonsertit luonnonkauniissa Apianniemessä Valkeakoskella. Letkeän minifestivaalin fiiliksen takaavat upeiden artistien keikat ja Työväen Musiikkitapahtuman ainutlaatuinen tunnelma. Tauoilla musiikista vastaavat huippu-DJ:t, lisäksi minifestivaalin ohjelmisto tarjoaa tulitaidetta, yhteislauluja ja sirkusnäytöksen.
LISÄÄ UUTISIA
Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää
Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000
Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!
Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa.
Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu
Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut.
Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.
Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa
Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.
Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa
Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.