Skip to content

Räppäri Asa ja Kengurumeininki Työväen Musiikkitapahtumaan

Työväen Musiikkitapahtuman uudet artistikiinnitykset kartuttavat entisestään festivaalin monipuolista esiintyjäskaalaa. Festivaaliperjantaina lavalle nousee kantaaottavista sanoituksistaan tunnettu rap-musiikkia esittävä Asa & Band. Kesäkuussa uuden Love X -albuminsa julkaiseva artisti tarttuu tällä kertaa rakkauden teemaan, aiheista vanhimpaan. Levyn kappaleet ovat uusia versioita Love Recordsin vanhoista hiteistä, ja helmikuussa ensisoittonsa saanut single Mä haluun olla hippi tarjosi odotetun ensimaistiaisen paljon kiinnostusta herättäneeltä albumilta.

Tapahtuman sunnuntaipäivä on omistettu erityisesti lapsille ja nuorille, sillä Satin Circuksen nuortenkonserttia ennen estradille astuu lasten ja lastenmielisten kestosuosikki Kengurumeininki. Maamme ”pomppuykkösiksi” kutsuttu kokoonpano hauskuuttaa yleisöään Valkeakosken Seikkailupuistossa konsertissa, jonka yhteistyökumppanina on Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva. Pomppiminen ei rajoitu vain festivaalisunnuntaihin, sillä Valkeakosken Insinöörit ry:n tarjoama pomppulinna viihdyttää lapsia maksutta festivaalialueella koko tapahtuman ajan.

Festivaalilla nähdään palkittu dokumenttielokuva

Tapahtuman ohjelmisto täydentyy ajatuksia herättävällä dokumenttielokuvalla Hyvästi Afrikka – Tarina ystävyydestä ja voimaantumisesta. Iiris Härmän ohjaama elokuva esitettiin vuoden alussa Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPointissa, jossa se palkittiin kotimaisen esityssarjan yleisösuosikkina.

Koskettava elokuva kertoo suomalaisen Riitan ja ugandalaisen Catherinen ystävyydestä sekä ristiriidoista, joita he joutuvat kohtaamaan antaessaan seksuaalivalistusta ugandalaisessa kyläyhteisössä.

Festivaalilauantaina nähtävät elokuvanäytökset järjestetään yhteistyössä kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuuden kanssa, ja paikalle keskustelemaan saapuvat myös ohjaaja Iiris Härmä ja elokuvan toinen päähenkilö Riitta Kujala.

Mestarikansanlaulaja Hilja Grönfors vierailijaksi Amadeus Lundbergin konserttiin

Festivaalilauantaina Amadeus Lundbergin tähdittämään Kansan Sivistysrahaston 60-v juhlakonserttiin saapuu vierailijaksi romanimusiikin taituri Hilja Grönfors. Mestarikansanlaulajan arvonimen ansainnut Grönfors sai vuonna 2014 Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinnon kiitokseksi romanien kultturiperinteen keräämisestä ja tallentamisesta.

Yhteiskuntakriittisiä rap-lyriikoita puolestaan tarjoaa Mercedes Bentso, jonka kappaleet ovat osallistuneet ansiokkaasti nuorten syrjäytymistä koskevaan julkiseen keskusteluun. Mercedes Bentson keikka järjestetään festivaalilauantaina yhteistyössä Vasemmistoliiton kanssa Valkeakosken keskustassa Koiton aukiolla.

Tehtaan pilli soi Valkeakoskella 23.–26.7.2015. Työväen Musiikkitapahtuman jo julkaistuihin esiintyjiin lukeutuvat muun muassa Maija Vilkkumaa, Popeda, Jenni Vartiainen, Egotrippi, Aurora, Blind Channel, Pimeys, Dave Lindholm, Jukka & Jytämimmit, Club For Five, Salme Pasi, Matti Johannes Koivu, Pete Parkkonen, Amadeus Lundberg, Viikate, Jarkko Martikainen & Luotetut miehet sekä Satin Circus.

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.