Skip to content

Musarijunan kyydissä ensi kertaa Työväen Musiikkitapahtumaan!

Valkeakoskella ensi heinäkuussa järjestettävän Työväen Musiikkitapahtuman ohjelmisto on täydentynyt. Luvassa on laadukas sekoitus työväenkulttuuria, huippuartisteja, vaihtoehtomusiikkia, lastenohjelmaa, sirkustaidetta, yhteiskunnallisia keskusteluja, lavarunoutta sekä ilmaisohjelmaa. Valkeakoskelle pääsee nyt ensimmäistä kertaa matkustamaan myös Musarijunan kyydissä.

Työväen Musiikkitapahtuman ensi kesän ohjelmiston uudet artistit ovat Vesterinen yhtyeineen, Erja Lyytinen, Paleface, Pete Parkkonen, Steven ’n’ Seagulls, Nyrkkitappelu sekä ruotsalainen The Troubled Three. Ohjelmistolisäys siis lupaa entistäkin monipuolisemman kattauksen artisteja, joiden tyylit ulottuvat bluegrassin, aktivistiräpin, listapopin ja räyhäpunkin kautta aina maailmanluokan bluestyylittelyyn asti.

Aiemmin julkistettuihin esiintyjänimiin kuuluvat muun muassa J. Karjalainen, Liisa Tavi, Ykspihlajan Kino-orkesteri sekä Ismo Alanko. Tänä kesänä festivaali aloittaa myös uudenlaisen yhteistyön rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen kanssa. Paperitorille sijoitettava suuri sirkusteltta toimii tunnelmallisena lisänäyttämönä paitsi koko perheen sirkusesityksille myös muun muassa Kimmo Pohjosen, Anna Erikssonin sekä Roamin’ Street Bandin keikoille.

Hyppää Musarijunan kyytiin!

Ensi kesänä Työväen Musiikkitapahtumaan pääsee matkustamaan ensimmäistä kertaa festivaalijunalla. Tampereelta ja Toijalasta Musarijunan kyytiin hypänneet pääsevät festivaalitunnelmaan jo heti museojunassa, jonne on suunnitteilla musiikkiohjelmaa sekä vanhan ajan reissutunnelmaa.

Ainutlaatuisessa tehdasmiljöössä 26.-30.7.2023

Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään UPM Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon ainutlaatuisessa tapahtumamiljöössä 26.-30.7.2023.

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.