Skip to content

Musareilla keskustellaan ja kuullaan reilusti Suomirockia

Helteinen perjantai Tehtaan pihassa kaartui kohti kaunista iltaa ja Työväen musiikkitapahtumassa yleisö lauloi mukana tanssahdellen, kun Leavings Orkesteri solistinaan Timo Rautiainen soitti mukaansatempaavan taidokkaasti Gösta Sundqvistin kuolemattomia hittejä. Kesäinen festivaalitunnelma oli parhaimmillaan ja lupaili poutaa myös seuraavaan päivään.

Lauantai täynnä kiinnostavia tapaamisia ja sykähdyttävää musiikkia

Festarilauantaissa saa kuulla musiikkia todella laidasta laitaan! Hittikavalkadista saa nauttia ja yhteislaulua harrastaa klo 18.45 Kolmas Nainen -yhtyeen keikalla Paperitorilla. Ennen sitä voi hankkia pienen tai ison hien tanssimalla Suistamon Sähkön vastustamattoman elektrofolkin vauhdissa.

Rap-artisti Paperi T julkaisi viime vuonna albumin Joka päivä jotain katoaa ja fanien iloksi teki myös soolokiertueen syksyllä. Tänään hän on Musareiden lavalla klo 21.15. Varsin toisenlaiset soundit tarjoilee myöhemmin illalla samalta lavalta Kotiteollisuus, metallisen suomirockin mestari.

Teollisuuslavalla puolestaan Mary Ann Hawkins fiilistelee vetovoimaisesti surf-soundeilla, omalla persoonallisella herkänvahvalla musiikillaan Jonna Tervomaa. Jos illan kuluessa iltsellekin tulee polttava tarve päästä laulamaan, Teollisuuslavalla on tilaisuus irrotella Yöväen karaokessa.

Aikataulu

14.45 Osmo Ikonen & Lenni-Kalle Taipale ft. Joonas Kaikko (Teollisuuslava)

16.00 Coitus Int 50 Revival (Paperilava)

17.30 Suistamon Sähkö (Teollisuuslava)

18.45 Kolmas Nainen (Paperilava)

20.00 Mary Ann Hawkins (Teollisuuslava)

21.15 Paperi T (Paperilava)

22.30 Jonna Tervomaa – Suljettu sydän (Teollisuuslava)

23.45 Kotiteollisuus (Paperilava)

01.00 Yöväen karaoke (Teollisuuslava)

Sunnuntaina perinteet: koko perheen tapahtuma ja Musaripeli Tehtaan kentällä

Musiikkitapahtuman viimeinen päivä on jälleen omistettu lapsille ja jalkapallolle. Koko perheen tapahtuma alkaa klo 14 ja luvassa on mm. Sirkus Silirimpsis & kadonnut sirkus -esitys ja työpaja ja muuta vauhdikasta ohjelmaa kuten palloilua, onnenpyörä, alpakoita ja jopa Jättisaippuakupla -show!

Klo 15 starttaa Musaripeli, jossa vastakkain FC Haka ja Gnistan.