Skip to content

Kirjazz kokoaa jazzin ystävät jälleen Valkeakoskelle

Kirjaslammen tanssilavalla Valkeakoskella kuullaan jazzia ensi kesänä jo seitsemännen kerran. Kesän 2015 Kirjazzia vietetään lauantaina 4. heinäkuuta. Tapahtuman pääesiintyjäksi on kiinnitetty kotimaisen jazzin elinvoimaisimpaan eliittiin lukeutuva Timo Lassy Band. Illan aikana esiintyy myös paikallinen OJS solistinaan Heini Ikonen, ja tapahtuman kruunaavat vauhdikkaat jamit.

Timo Lassy Band soittaa jazzia tyylillä

Tapahtuman vetonaulana taituroiva Timo Lassy Band on yksi suomalaisen jazz-kentän kuumimpia tekijöitä. Viisihenkinen kokoonpano soittaa menevää jazzia 50- ja 60-luvun vaihteen mausteilla, ja tyylikkyys huokuu sekä soitosta että soittajista. Yhtyeen kehuttu albumi In with Lassy koostuu linjakkaista kappaleista, joissa kekseliäisiin melodiakoukkuihin yhdistyy svengaava rytmikyys ja syke.

Saksofonisti Timo Lassy johtaa varmoin ottein yhtyettään, joka on herättänyt kansainvälisenkin jazzmaailman kiinnostuksen. Kvintetissä komppia rakentavat rumpali Teppo Mäkynen, kontrabasisti Antti Lötjönen sekä perkussionisti Abdissa ”Mamba” Assefa. Wurlitzer-pianosoundeista puolestaan vastaa Giorgos Kontrafouris.

Heini Ikonen tähdittää OJS:n levynjulkaisukeikkaa

Jazz-väkeä tanssittaa myös basisti Olli Jokisen luotsaama valkeakoskelainen OJS. Yhtye on loistanut aiemminkin yleisön suosikkina Kirjazzissa, mutta tänä vuonna kokoonpano lupaa soittavansa tähän mennessä mielenkiintoisimman vetonsa. Illan aikana kuullaan reilusti OJS:n omaa musiikkia, jossa sekoittuvat popin ja funkin rytmikkyys sekä jazzin harmoniamaailma. Solistina keikalla taituroi hurmaava Heini Ikonen.

OJS:n kevät etenee esiintymisten osalta tavallista rauhallisempana, sillä yhtye keskittyy parhaillaan studiotyöskentelyyn, säveltämiseen, sanoittamiseen sekä uusien biisien treenaamiseen. Kevään puurtamisen tuloksena bändi julkaisee EP-levyn, jonka julkaisukeikkaa vietetään Kirjazzissa.

– Bändimme tuotteliaisuus ja tiimihenki ovat nyt huipussaan. Kirjazzissa pyrimme välittämään musiikillamme sen, minkä olemme aina tienneet: olemme paljon muutakin kuin bändi, innostuu Olli Jokinen.

Edellisvuosien tavoin Kirjazz esittää yleisölleen vauhdikkaan Jazz-haasteen, jossa jokainen saa astua lavalle kokeilemaan taitojaan. Haaste on kaikille avoin, ja jamien yllättäjäksi voi halutessaan nousta yleisön joukosta kuka tahansa.

Kirjazzin järjestää Työväen Musiikkitapahtuma ry, ja tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat Valkeakosken Sanomat sekä Valkeakosken Osuuspankki. Lisätietoja, lipputiedot ja illan täydellinen ohjelma julkaistaan myöhemmin keväällä.

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.