Ensi lauantaina 8. elokuuta tanssilavalla esiintyvät Sanna-Mari Titov & Palapeli. Titov tunnetaan muun muassa kappaleistaan Kukkia & Sidontaa sekä Hiekkaa Saharaan. Viikkoa myöhemmin 15. elokuuta Kirjaslammella vietetään Paperitytön ehtoota, jolloin tansseja tahdittaa varsinainen tanssilavojen rekkamies Matti Esko. Viime kesänä artisti esiintyi Valkeakoskella Suomen kesäteatterin näytelmässä Kesäillan Valssi. Paperitytön ehtoon tanssit järjestetään yhteistyössä Valkeakosken kulttuuripalveluiden kanssa, ja illan tanssiliput maksavat poikkeuksellisesti vain 6 euroa.
Kesän toiseksi viimeistä tanssi-iltaa vietetään lauantaina 22. elokuuta, jolloin tanssitunnelman nostaa kattoon kehuttu Helminauha. Helminauhan tähdittämien tanssien yhteistyökumppanina toimii Valkeakosken Osuuspankki, joka toivottaa erityisesti asiakasomistajansa tervetulleiksi tanssimaan. Asiakasomistajat pääsevät tansseihin maksutta. Kesäisen tanssikauden päättää 29. elokuuta vuoden 2005 tangokuninkaaksi valittu Saska Helmikallio, jonka komea ääni saa yhden jos toisenkin tanssijalat liikkeelle.
Kirjaslammen tanssilavalla on kaksi anniskeluoikeuksin ravintolaa Upea ja Kapea. Kesäisinä iltoina tanssijat voivat myös istuskella vastikään uusitulla terassilla ja ihastella Mallasveden kauniita järvimaisemia. Kirjaslammen tanssit järjestää Työväen Musiikkitapahtuma ry.
- Julkaistu 04.08.2015
Kirjaslammen tanssit tuovat eloa elokuun iltoihin
Kirjaslammen tanssilava palvelee tanssikansaa vielä elokuisina lauantai-iltoina. Kävelymatkan päässä Valkeakosken keskustasta sijaitseva aito 50-luvun tanssilava hurmaa kesäisellä tunnelmallaan ja saa monen tanssijan palaamaan sinne aina uudelleen.
LISÄÄ UUTISIA
Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää
Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000
Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!
Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa.
Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu
Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut.
Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.
Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa
Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.
Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa
Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.