Skip to content

”Kiihkeät tuulet” puhaltavat kesällä Työväen Musiikkitapahtumassa ja Kotkan Meripäivillä

Kotkan Meripäivät ja Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella ovat ideoineet ja tuottavat yhdessä kesälle 2019 konserttiprojektin, jossa esitetään seksistä ja erotiikasta kertovia lauluja eri-ikäisten naisten esittäminä. Konsertin tavoitteena on tuoda seksuaalisuutta esille positiivisena voimana. Kiihkeät tuulet – naiset ja erotiikka nimeä kantavaan konserttiin on valittu sekä vanhoja tuttuja lauluja että ensimmäistä kertaa kuultavia uusia kappaleita, joita konserttiin säveltävät ja sanoittavat muun muassa Mari Rantasila ja Suvi Isotalo sekä Erin.

Kiihkeät tuulet – naiset ja erotiikka konsertin juontaa Mari Rantasila, joka on myös yhtenä konsertin solisteista. Muina solisteina kuullaan ja nähdään Erin, Mira Luoti ja Henrika Nieminen. Orkesterissa soittavat kapellimestari Eeva Koivusalon johdalla seuraavat upeat muusikot: Riitta PaakkiAdele SaurosSiiri Partanen ja Riikka Lampinen.
”Tämän projektin taustalla on myös ajatus tasa-arvosta; kaikille tekijöille maksetaan konsertista sama palkka.” kertoo Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja.
”#Metoo on hieno liike, ja se on vuoden aikana muuttanut yhteiskuntaa tasa-arvoisempaan suuntaan sekä korjannut vinoutumia ja paljastanut väärinkäytöksiä monilla eri alueilla. Tällä konsertilla haluamme kuitenkin muistuttaa, että ikävistä tapahtumista ja väärinkäytöksistä huolimatta seksuaalisuus on myös valtava positiivinen voima, joka antaa energiaa ja hyviä fiiliksiä sekä naisten että miesten elämään. Itselleni konsertti on myös tietynlainen revanssi -80-90 -luvun lauluilleni. Niiden naiskuva oli edellä aikaansa, ja on ihana päästä esittämään niitä ilman häpeää tai leimautumista vain objektiksi.”, kommentoi Mari Rantasila.
Kiihkeät tuulet -konsertit kuullaan Kotkan Meripäivillä perjantaina 26.7. klo 19 V 2 areenalla sekä Työväen Musiikkitapahtumassa lauantaina 27.7. noin klo 20 Ohjelmateltassa. Molemmissa tapahtumissa konsertit sisältyvät pääsymaksullisen alueen lipunhintaan.
Konserttiyhteistyötä on tukemassa suomalainen Lunette oy, joka valmistaa kuukautiskuppeja ja muuttaa kuukautisiin liittyviä ennakkoluuloja sekä asenteita maailmalla.
Liput:
Työväen Musiikkitapahtuma: https://www.musarit.fi/liput/
Kotkan Meripäivät: https://www.meripaivat.com/v2-2019/

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.