Skip to content

Kapina, koti-ikävä ja haave paremmasta – amerikansuomalaiset laulut rantautuvat Valkeakoskelle

Työväen Musiikkitapahtuma tuottaa siirtolaiskonsertin lauantaina 30. heinäkuuta. Kapina, koti-ikävä ja haave paremmasta -konsepti on syntynyt yhdessä festivaalin, tutkija Saijaleena Rantasen sekä toimittaja ja muusikko Pekka Laineen kanssa. Pekka Laine toimii myös konsertin juontajana ja tarinankertojana.

Valkeakosken konsertti vie matkalle Pohjois-Amerikan siirtolaisten arkeen ja unelmiin. Laulava Unioni -yhtyeen soitossa ja komean solistikatraan tulkinnoissa soi rikas sävyjen kirjo. Amerikansuomalaiset lauloivat hirtehisesti raadannasta, haikeasti koti-ikävästä ja puhkesivat myös uhmakasta kapinahenkeä uhkuviin taistelulauluihin. Siirtolaislaulujen sanoihin on kirjattu niin yksittäisen ihmisen arki kuin kaikkien raskasta työtä tekevien kamppailu paremman elämän puolesta.

“Konsertissa kuultavien laulujen tarinat ulottuvat laajalti tunnetusta perinteestä historian kiehtoviin katveisiin. Me tiedämme Hiski Salomaan, mutta kuka oli T-Bone Slim? Millainen oli radikaalin IWW-ammattiliiton taistelulauluksi kirjoitetun Rebel Girl -kappaleen tausta? Työväen Musiikkitapahtuman siirtolaislaulujen konsertissa historia herää henkiin”, kuvailee konsertin juontaja ja tarinankertoja Pekka Laine.

Timo Tipi” Tuovisen johtaman Laulava Unioni -orkesterin solisteina kuullaan kansan rakastama näyttelijälegenda Erkki Saarela, uuden sukupolven laulaja-lauluntekijä Topi Saha, suositusta Ultra Bra -yhtyeestä tuttu monipuolinen tulkitsija Vuokko Hovatta, harmonikkataiteilija ja laulaja Jonna Pirttijoki sekä Aija Puurtinen Selina Sillanpään ja Esa Kuloniemen kera.

Honey B and the T-Bones yhtyeen laulaja-basistina tunnetuksi tullut Aija Puurtinen on säveltänyt kaksi levyllistä amerikansuomalaisia lauluja, joita kuullaan nyt Työväen Musiikkitapahtumassa. Lavalla nähdään myös Esa Kuloniemi ja Selina Sillanpää, jotka ovat osa Aija Puurtinen & Brooklynin satu -kokoonpanoa.

Konsertti toteutetaan yhteistyössä Tutkimusyhdistys Suoni ry:n kanssa.

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.