Skip to content

Jesse Kaikuranta säväytti Nuoruustangolla Työväen Musiikkitapahtumassa

Aurinko ja lämpö hellivät Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella ensimmäisen illan vierailijoita. Torstaina festivaalin musiikkiosuuden avannut Jesse Kaikuranta vieraili ensimmäistä kertaa tapahtumassa. Esiintymistä hyvillä mielin odottanut laulaja muisteli kuulleensa festivaalista paljon kehuja aiemmilta vuosilta.

”Hieno miljöö, fiilis on todella hyvä täällä tehtaan piippujen varjossa. Takana on jo nyt upea keikkakesä, vaikka edelleen esiintymisiä riittää elokuun loppuun asti. Tällä kertaa saatan tapahtuman historiaa kunnioittaen lisätä ohjelmistoon työväen laulun”, artisti lupaili aurinkoinen ilme kasvoillaan.

Kaikurannan keikka ei pettänyt paikalle saapuneita kuuntelijoita, vaan se tarjoili artistin tyyliin kauniita sanoituksia ja suuria tunteita niin laulajan omasta kuin muidenkin artistien tuotannosta. Mukana fiilistelleet kuuntelijat valloitti upea sovitus Kaj Chydeniuksen ”Nuoruustangosta”, jolla Kaikuranta lunasti lupauksensa festivaalin perinteen muistamisesta.

Seuraavaksi esiintynyt riemastuttava Kaukolasipartio tanssitti ja hurmasi erityisesti tapahtuman naisyleisöä. Iskelmää, balkania ja diskoa estottomasti yhdistelevä bändi kumarsi myös musiikkitapahtuman juurille, kun he esittivät oman versionsa Irwinin ”Työmiehen lauantaista”. Jaakko Tepon perilliset tovereineen viihdyttivät, villitsivät ja epäilemättä varastivat muutaman kuuntelijan sydämen.

Pohjois-Karjala oli tapahtuman torstai-illassa vahvasti edustettuna, kun Joensuussa perustetun Kaukolasipartion jälkeen illan päätti legendaarinen Neljä Ruusua. Ilkka Alanko kumppaneineen sai yleisön viihtymään paikalla hienon illan loppuun asti.

Perjantaina avajaiset ja energisiä esityksiä

Tänään perjantaina Työväen Musiikkitapahtuma jatkuu kello viideltä virallisilla avajaisilla PAM-lavalla, jossa kuullaan peruspalveluministeri Susanna Huovisen, Valkeakosken soittokunnan ja kaupungin avajaistervehdyksen lisäksi M. A. Nummisen & Pedro Hietasen musisointia. PAM-lavan muihinkin tapahtumiin on läpi illan vapaa pääsy: siellä päästään nauttimaan niin tapahtuman hengen mukaisesta Työväen- ja rauhanlaulujen karaokesta kuin esiintyjistä, joihin kuuluvat Pertti Palm & Tummat Tunteet, Japi Hyökyvaara ja Tes La Rok & Rauhatäti.

Alkuillassa kuullaan Paperitorilla Jonne Aaronin konserttia yhteistyössä kuljetusliittojen kanssa. Myöhemmin illalla energistä meininkiä tarjoilevat niin punk-bändi Pää Kii, Disco Ensemble ja aina kiinnostava laulaja-lauluntekijä Ismo Alanko. Keikkojen lisäksi tanssimaan pääsee myös Kirjaslammen tanssilavalla, jossa kello 20:stä eteenpäin yleisöä liikuttaa tanssiorkesteri Helminauha.

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.