Tähtiartisteja, teemakonsertteja ja katusoittoa
Odotetussa kesätapahtumassa kuullaan monenlaista musiikkia suomirockista ja -popista kansanmusiikkiin ja lastenlauluihin sekä räppiin ja työväenmusiikkiin.
Nelipäiväisellä festivaalilla esiintyvät muun muassa Jenni Vartiainen, Popeda, Maija Vilkkumaa, Egotrippi, Pete Parkkonen, Atomirotta and Viikate. Kuten tapahtuman perinteisiin kuuluu, ohjelmassa on myös työväenmusiikkia: työväen- ja rauhanlaulujen parhaimmistoa kuullaan esimerkiksi Toverit herätkää -konsertissa Vuokko Hovatan and Sinikka Sokan tulkitsemana. Lasten ja nuorten iloksi festivaalisunnuntain koko perheen konsertissa lavalle nousevat Kengurumeininki and Satin Circus.
Luvassa on hienoja teemakonsertteja kuten Punatukkaiselle tytölleni – Olavi Virta 100 vuotta, jossa solisteina taituroivat Jonna Pirttijoki, Tommi Soidinmäki and Hannu Lehtonen Valkeakosken soittokunnan säestyksellä. Tapahtumassa järjestetään myös bluesintäyteinen Paperiblues, jota tähdittää Dave Lindholm. Kiinnostavana uutuutena on Ekakerta – uusien laulujen festivaali, joka on uusia lauluntekijöitä ja uutta musiikkia esittelevä ohjelmakokonaisuus.
Tänä vuonna Työväen Musiikkitapahtuma levittäytyy aivan Valkeakosken sydämeen, jossa katusoittajat kansanmuusikko Emilia Lajusesta fillaripianisti Aarno Paakkariin ilostuttavat kaupungin kulkijoita. Festivaali näkyy myös keskustan ravintoloissa, joissa asiakkaat voivat hyödyntää erityisiä festariherkkutarjouksia.
Ohjelmassa myös elokuvaa, arvokeskustelua ja pomppulinna
Tapahtuma tarjoaa kävijöilleen konserttien ohella monenlaista muuta ohjelmaa. Festivaaliperjantaina järjestetään Hyvä johtajuus -arvokeskustelu, jossa näkemyksiään esittävät muun muassa EVA:n puheenjohtaja Matti Apunen sekä SDP:n kansanedustaja Antti Rinne. Keskustelun juontavat Arto Nyberg and Heikki Paavilainen.
Festivaalilauantaina tapahtumassa jaetaan Työväen kulttuuripalkinnot sekä julkistetaan työväenlaulaja Reijo Frankin juhlalevy. Festivaalilla julkistetaan myös Timo Kalevi Forssin kirja Toverit herätkää – poliittinen laululiike Suomessa.
Lisäksi tapahtumassa nähdään kehuttu ja palkittu Hyvästi Afrikka -elokuva, joka kertoo suomalaisen Riitan ja ugandalaisen Catherinen ystävyydestä sekä ristiriidoista, joita he kohtaavat työssään. Paikalle saapuvat ohjaaja Iiris Härmä sekä toinen päähenkilö Riitta Kujala.
Festivaalialueelle kohoaa myös tapahtumatori, jolla eri järjestöt esittelevät toimintaansa ja jonka kupeessa lapsia viihdyttää maksuton pomppulinna.