Skip to content

Kirjazz & Blues 2020 siirretään elokuun loppuun ja järjestetään yksipäiväisenä

Vallitsevan koronavirustilanteen johdosta Kirjazz & Blues 2020 järjestetään Kirjaslammen tanssilavalla poikkeuksellisesti yksipäiväisenä lauantaina 29.8.2020. Vaikka ohjelmistoa on jouduttu hieman karsimaan on elokuun lopussa luvassa menevä ja musiikintäyteinen ilta!

Illan aikana lavalle nousevan Sami Saari & Jazzpojat -yhtyeen musiikki on korvia hivelevää ja tanssittavan svengaavaa jazzia ja soulia meiltä ja muualta. Suomalaisen soulmusiikin pienviljelijänä ja suurkuluttajana tunnettu Saari on aina ollut sielultaan jazzmies ja on siitä syystä koonnut yhtyeen, jossa vahva solismi sekä pettämätön svengi yhdistävät voimansa karismaattisen solistin kanssa.
Illan toisena esiintyjänä nähdään akaalainen pitkän linjan bluesrock-yhtye Jake’s Blues Band, joka on viihdyttänyt yleisöään jo vuodesta 1992 asti. Komean kitaroinnin siivittämää Texas-soundia on kuultu useilla klubeilla ja festareilla Suomessa sekä ulkomailla. Tämän vuoden keikoilla trio täydentyy sielukkaalla Maria Hännisellä, joka on laulaja-lauluntekijä ja monen instrumentin varressa häärivä ”musiikin sekatyöläinen”.
Tapahtuman aloittaa Elina Hjelt & Pertti Puusaari Duo, joka tarjoilee perinteistä akustista country ja delta bluesia, joille ominaiset sorminäppäily, resonaattorikitarat ja slide-soitto vievät kuulijan takaisin bluesin alkulähteille. Bluesin lisäksi soitosta löytyy kaikuja vanhasta gospel-musiikista.
Esiintyjät:
Sami Saari & Jazzpojat
Jake’s Blues Band feat. Maria Hänninen
Elina Hjelt & Pertti Puusaari Duo
Liput:
Aikuiset 25€ (ennakkoon) / 30€ (ovelta)
Lapset alle 15v. 10€ (ennakkoon/ovelta)
Hinnat sisältävät tiketin palvelumaksun.
 www.valmu.com/kirjazzblues