Skip to content

Duunari Stand Up kouluttaa työpaikkojen vitsiniekat esiintymislavalle!

Työväen Musiikkitapahtuman uutuus Duunari Stand Up tuo ajankohtaisen huumorin työpaikoilta estradille! Hakuaika käynnissä 15.5. saakka!

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä Duunari Stand Up nostaa parrasvaloihin työpaikkojen nasevimmat sanailijat ja hersyvimmät tarinaniskijät.
Kahvihuoneiden arkinen huumori sekä kriittiset ja terävät huomiot työelämästä ovat elävää ja ajankohtaista työväenkulttuuria parhaimmillaan. Kun tähän yhdistetään meneillään oleva ennennäkemätön stand up -buumi, saadaan Duunari Stand Up!
Duunari Stand Upia ovat mukana mahdollistamassa SAK, Kansan Sivistysrahasto, Työväen Akatemia ja ohjelmatoimisto Junes Events.
Osallistujaksi haetaan kaikkialta Suomesta demovideoilla, joista ammattilaisraati valitsee hauskimmat.
Jatkoon valitut osallistujat pääsevät 14.-16.7.2017 Työväen Akatemiaan Kauniaisiin viikonloppukurssille, jota vetää Risto Koo Järvinen. Järvinen on kouluttautunut aikoinaan rakennusmestariksi mutta tehnyt työuransa rakennusapumiehenä työmailla. Stand up -komiikkaa hän on tehnyt 13 vuotta, joista viimeiset seitsemän ammatikseen.
Kurssitettavat stand up -koomikot pääsevät myös halutessaan elämänsä ensimmäiselle keikalle! Duunari Stand Up -klubi koettelee yleisön nauruhermoja Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella perjantaina 28.7.2017.
Työryhmässä ovat mukana kurssin vetäjä Risto Koo Järvinen, Junes Events -ohjelmatoimiston Pirkka Junes sekä Työväen Musiikkitapahtuman toiminnanjohtaja Marianne Haapoja.
Hakijoiden tulee lähettää linkki demovideoon (esim. YouTube tai Vimeo) ja lyhyt esittely osoitteeseen info@junesevents.fi maanantaihin 15.5. mennessä.
Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella 27.-30.7.2017
TORSTAI 27.7.
SANNI, Pete Parkkonen, SF-Blues, Hauli Bros, Ykspihlajan Kino-orkesteri ym.
PERJANTAI 28.7.
Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Atomirotta, Anna Puu, Jarkko Martikainen ja Luotetut Miehet, Paleface, Pauli Hanhiniemen Retkue, M.A. Numminen & Pedro Hietanen, Duunari Stand Up ym.
LAUANTAI 29.7.
Lauri Tähkä, Chisu, Edu Kettunen & Hoedown, Mariska, Kotiteollisuus, Ilmo Korhonen & Ahti Jokinen, Vesterinen Yhtyeineen, Pekkaniskan Pojat, Maltti ja Valtti, Milla Rumi, Eva & Manu, Ajantaju ym.
www.valmu.com
Lisätiedot:
www.valmu.com/duunaristandup
www.facebook.com/duunaristandup
tiedottaja@valmu.com, 040 525 7176

LISÄÄ UUTISIA

Työväen Musiikkitapahtumassa 26 000 kävijää

Tapahtumaan myytiin lippuja viimevuotista enemmän, mutta lauantain sade verotti ilmaistapahtumien yleisöä ja kokonaiskävijämääräksi saatiin 26000

Lauantain ohjelma on runsas – yli 20 eri tilaisuutta!

Työväen Musiikkitapahtuman lauantaipäivään mahtuu yhteensä 22 eri tilaisuutta päälavan huippuartisteista keskustelutilaisuuksiin, nykysirkustaiteesta rauhanlauluihin. Koko päiväksi luvattu sade siirtää osan tilaisuuksista ulkona sijaitsevalta Sananvapauden lavalta sateen suojaan, muun muassa iltapäivän yhteiskunnalliset keskustelutilaisuudet pidetään Jylhävaarassa. 

Uusi Työväenlaulu -sävellys- ja sanoituskilpailun voittajaksi Sauli Alipirjelä sävelmällään Punalaputettu

Uusi Työväenlaulu sävellys – ja sanoituskilpailun tulokset julkistettiin tänään Työväen Musiikkitapahtuman avajaisten yhteydessä. Voittajalaulun Punalaputettu on säveltänyt ja sanoittanut Sauli Alipirjelä. Toiseksi sijoittui Jani M.J. Tuovisen säveltämä ja Susanna Ågrenin sanoittama Muurahainen, ja kolmanneksi Anniina Lotvosen säveltämä ja sanoittama Ei mikään ole muuttunut. Lisäksi kilpailussa myönnettiin kaksi kunniamainintaa kappaleille Kuolema raksalla, tekijöinä Vesa Suhonen & Veli Matti Suhonen eli Terrori-bändi ja Hei moi moi moi, sävellys ja sanoitus Laura Sippola.

Uusia työväenlauluja ja sanan vapautta perjantain ohjelmassa

Työväen Musiikkitapahtuma lähti hienosti lentoon torstai-iltana, kun portit avautuivat ja tapahtuma-alue alkoi täyttyä festivaalivieraista. Sää oli heinäkuisen lämmin ja J. Karjalaisen hitit innostivat yhteislauluun. Perjantaina 28.7. Työväen Musiikkitapahtuman runsas ohjelma pääsee täyteen laajuuteensa, kun avajaiset käynnistyvät Sananvapauden lavalla klo 17.

Työväen Musiikkitapahtuma alkoi kesäisissä sirkustunnelmissa

Aurinkoisen lämpimässä, lähes helteisessä säässä käynnistyi 51. Työväen Musiikkitapahtuma rovaniemeläisen Saarni Sirkuksen nykysirkusesityksellä. Esitykseen oli vapaa pääsy ja ennakkoliput ehtivät loppua jo aamupäivän aikana. Suuren kysynnän vuoksi telttaan kannettiin lisää penkkejä talkoolaisten voimin ja lopulta kaikki jonottamaan tulleet pääsivät katsomaan esitystä täpötäyteen, tiivistunnelmaiseen sirkustelttaan.