Yhteistyössä: Tradeka
Steve ’n’ Seagulls -yhtyeen urapolku ei ole niitä tavallisimpia. Jyväskylästä ponnistavan ja perinnesottimia hyödyntävän bluegrass-yhtyeen ei heti ennustaisi saavuttavan kansainvälistä suurmenestystä ja tekevän ympäri maailmaa ulottuvia loppuunmyytyjä kiertueita. Yhtyeen voittokulku alkoi kun se vuonna 2014 julkaisi YouTubessa bluegrass-versionsa AC/DC-yhtyeen Thunderstruck-kappaleesta. Video on kerännyt tähän mennessä yli 150 miljoonaa katselukertaa. Tämän jälkeen yhtye on jatkanut samaan tyyliin julkaisten omia riemastuttavia versioitaan tunnetuista hard rock- ja metallikappaleista. Valittu linja on ollut menestys ja yhtyeen tie on vienyt pitkille kiertueille neljälle mantereelle ja yli 30 maahan. Steve ’n’ Seagulls on julkaissut neljä pitkäsoittoa, joista viimeisin Another Miracle ilmestyi pari vuotta sitten.