Ismo Alanko astui suomalaiseen musiikkielämään ryminällä vuonna 1980 Hassisen Koneen laulajana. Toisin kuin monet muut ryminällä nuorella iällä läpilyöntinsä tehneet muusikot, Alanko myös jäi suomalaiseen musiikkielämään ja on tehnyt monipuolisen ja suomalaiseen kulttuuriin vahvasti vaikuttaneen savotan uteliaana ja uusiutumiskykyisenä taiteilijana. 1980-luvun alussa Hassisen Kone vaihtui Sielun Veljet-yhtyeeksi ja 1990-luvulle tultaessa Alanko siirtyi menestyksekkäästi sooloartistiksi.
Alanko on suosinut vaihtelevilla kokoonpanoilla varustettuja bändejä, joissa hänellä on selkeä rooli johtajana. Vuoteen 2006 saakka toiminut ja seitsemän levyä julkaissut Ismo Alanko Säätiö venyi rock henkisyydestä jopa etnosävyihin. Sitä seurannut Alangon ja lyömäsoittaja Teho Majamäen duo Ismo Alanko Teholla siirsi sitten painopisteen etnomusiikin puolelle.
Ismo Alanko tulee jälleen heinäkuussa ottamaan koko Paperitorin haltuunsa kaikella tällä kokemuksella ja karismalla.