DALLAPÉ-ORKESTERI 100 VUOTTA!
Euroopan pitkäikäisin viihdeorkesteri Dallapé täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 100 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi Juha Hostikka & Dallapé-orkesteri soittavat näyttäviä juhlakonsertteja sekä julkaisevat uuden Go Go -albumin. Meillä Työväen Musiikkitapahtumassa vierailevana solistina ihastuttava Maria Lund!
Vuonna 1925 perustettu Dallape on tehnyt lukemattomasta määrästä suomalaisten lauluntekijöiden kappaleista ikivihreitä ja tuonut omien aikojensa kansainväliset huippuhitit kotimaisen yleisön kuultaviksi. Vuonna 2010 orkesterin johtoon ja laulusolistiksi astui laulua Sibelius-Akatemiassa ja saksofonin soittoa Oulunkylän Pop/Jazz-opistossa opiskellut Juha Hostikka, joka on palauttanut Dallape -orkesterin sen 1930-luvun loistoon. Huolella tehdyt viihdeorkesterisovitukset ja svengaava soitto kuuluvat Dallapen tavaramerkkeihin. Juhlakonsertissa kuullaankin ikivihreita suosikkeja kuten Ikkunaprinsessa, Angelique, Muistan sua Elaine, Äänisen aallot seka Jälleen soittaa Dallape. Huippuunsa viritetty 11-henkinen orkesteri tarjoilee konsertissa rakastettuja iskelma sävelmia orkesterin koko taipaleen varrelta. Luvassa on taatusti ikimuistoinen ilta svengaavan ja nostalgisen musiikin parissa!
KOKOONPANO:
Juha Hostikka, laulu
Anssi Nykänen, rummut
Harri Rantanen, basso
Varre Vartiainen, kitara
Niko Kumpuvaara, harmonikka
Mauri Saarikoski, viulu
Arttu Takalo, ksylofoni, vibrafoni
Petri Puolitaival, alttosaksofoni, huilu
Heikki Pohto, tenorisaksofoni
Tero Lindberg, trumpetti
Antti Rissanen, pasuuna