Skip to content

40-vuotias Työväen Musiikkitapahtuma elää ajassa

Valkeakoskella juhlitaan, sillä eilen käynnistynyt Työväen Musiikkitapahtuma täyttää 40 vuotta. Syntymäpäiväjuhlaa vietetään muiden muassa Michael Monroen, Erinin, Katri Helenan ja Jukka Pojan tahdissa.

Nimekkäiden esiintyjien takuuvarman yleisömenestyksen lisäksi tapahtumassa on mahdollisuus tutustua uusiinkin musiikkitaiteen helmiin. Paikalle saapuu esimerkiksi australialainen moottorisahafolkyhtye The Crooked Fiddle Band sekä pirteän lavaesiintymisen erityisosaajat Posteljoona ja ystävät.

Työväen Musiikkitapahtuman keskeisiä ajatuksia on alusta alkaen ollut, että taide kuuluu kaikille. Työväen Sivistysliitto halusi tarjota foorumin, johon kuka tahansa saa tuoda taidettaan tai esityksensä. Tapahtumalla haluttiin osoittaa, että kulttuuri ei ole vain eliitin etuoikeus, vaan taidetta on myös se, mitä työväki tekee. Näistä tasa-arvoa korostavista lähtökohdista rakentui ensimmäinen Työväen Musiikkitapahtuma vuonna 1972.

1980-luvun loppupuolella ajan henki muuttui, kun aatteen palo ja värien tunnustaminen oli haalentunut edelliseen vuosikymmeneen verrattuna. Tuolloin Työväen Musiikkitapahtuman ohjelmatyöryhmän puheenjohtajaksi ja taiteelliseksi johtajaksi valittiin suomalaisen musiikkielämän legenda Jani Uhlenius.

– Yritimme löytää tapahtumaan eri vuosina aina yhteiskunnallisen teeman, joka ei välttämättä ollut ominainen työväelle. Jonain vuonna teemana oli muun muassa pakolaisuus ja toisena Eurooppa. Lisäksi nostimme jalustalle yhteiskunnallista satiiria Pilkkalaulujen Suomen mestaruuskisojen muodossa.

Omaleimaisen tapahtuman musiikkitarjonta monipuolistui Uhleniuksen aikana: Vantaan pienoisooppera Jaakko Ryhäsen johdolla sekä Jyväskylän sinfoniaorkesteri ovat esimerkkejä laaja-alaisen Työväen Musiikkitapahtuman esiintyjäkaartista.

Jani Uhlenius esiintyy Työväen Musiikkitapahtuman virallisissa avajaisissa perjantain sekä lauantain 40-vuotisjuhlakonsertissa Songilon riveissä. Juhlahumussa on mukana yllättävässä roolissa myös toinen legenda, jalkapalloilija ja Aamulehden pitkäaikainen toimittaja sekä veijarimainen kolumnisti Matti Pitko, joka oli aikanaan ensimmäinen Pilkkalaulujen Suomen mestari.

Nykyinen toiminnanjohtaja Marianne Haapoja on työskennellyt tapahtumassa 15 vuotta. Tänä aikana festivaali on vaihtanut uudelle tunnelmalliselle alueelle Tervasaaren tehtaan piippujen juureen ja kasvanut ennätysmittoihinsa, kun viime vuoden festivaalilla vieraili 40 000 kävijää. Haapoja katsoo Työväen Musiikkitapahtuman tulevaisuuteen valoisin mielin:

– Niin kauan kun ihmisillä elää unelma paremmasta maailmasta ja on halua vaikuttaa asioihin, on myös Työväen Musiikkitapahtumalle tilausta. Siksi koenkin, että tapahtumalla on hyvä tulevaisuus edessään.